16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Pulkkasen mitalitoiveet nousussa

Tapio Pulkkanen on lauantaina mitalijahdissa.

Suomalaisilmeet kirkastuivat perjantaina amatöörimiesten EM-kilpailuissa Ruotsin Halmstadissa. Kisat alavireisesti aloittaneista pelaajista Tapio Pulkkanen nousi kolmannella kierroksella kamppailemaan huippusijoituksista pelaamalla tuloksen 69 lyöntiä. Pulkkanen (-4) jakaa 54 reiän jälkeen turnauksessa kymmenettä sijaa. Matkaa kolmanteen sijaan kotkalaisella on kaksi lyöntiä.

Pulkkasen kolmas kierros sisälsi seitsemän birdietä, kaksi bogia ja yhden tuplabogin. Olennaista oli, että hän sai 11. reiällä tulleen tuplan jälkeen nopeasti uudelleen juonen päästä kiinni: Pulkkanen pelasi perjantaina reiät 12-18 yhteensä kolme alle.

Viidestä Halmstadin turnauksessa mukana olevasta suomalaisesta finaalikierrokselle selviytyi Pulkkasen lisäksi vain Miro Veijalainen. Lappeenrantalaisella oli kolmannen kierroksen ulosmenossa (38) vaikeuksia, mutta ryhdikäs takaysin esitys viimeisteli tulokseksi 72 lyöntiä. Veijalainen (-1) on ennen päätöspäivää sijalla 24.

Turnauksen cut-rajaksi muodostui +4, mistä Niclas Hellberg jäi perjantain hyvästä taistelusta (70) huolimatta kahden lyönnin päähän. ”Opintomatkalla” olleen Albert Eckhardtin 54 reiän tulos oli täysin tyydyttävä +9.

Tuomas Salmisen kisa lässähti epäonnistumiseen toisella kierroksella. Hänen kolmen kierroksen tuloksekseen kirjautui vaatimaton +19.

Huomenna saattaa tapahtua mitä vaan

”Tapio [Pulkkanen] pelasi tänään mahtavan kierroksen. Hänellä olisi ollut hyvät edellytykset pelata aivan huikea kierros, mutta 69 on aina 69. Hän puttasi hyvin, ja yhtä väärin arvioitua lähestymislyöntiä sekä paria puttia lukuun ottamatta kierros oli lähes täydellinen”, päävalmentaja Staffan Johansson sanoi.

”Miro [Veijalainen] aloitti erinomaisesti, mutta sitten lipsahti pari bogia ja parille par-vitoselle jäi birdiet tekemättä. Hyvä kierroksen lopetus silti häneltä. Tapiolla on hyvällä pelillä mahdollisuus nousta aivan kärkisijoille. Huomenna saattaa tapahtua mitä vaan.” Kisan kärjessä on Itävallan Manuel Trappel (-8), jolla on lyönnin etumatka britti StiggyHodgsoniin. Kolmatta sijaa jakaa viisi pelaajaa joukossaan kisaa kaksi ensimmäistä kierrosta johtanut Englannin Steven Brown.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje