18.–25.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][34]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Huippupelaajat eivät varmistele lähestymisissä – tilastogurun laskelmat kehottavat harkitsemaan toisin

Kaikkein ahtaimmista paikoista viheriöiden ympäristössä pallo saadaan reikään keskimäärin yli kolmella lyönnillä. Näitä paikkoja huippupelaajienkin on syytä välttää.

Ollie Schniederjans hengitti helmikuussa pelatun Phoenix Openin loppusuoralla kärjessä olleiden Gary Woodlandin ja Chez Reavien niskaan saavuttuaan toiseksi viimeiselle lyöntipaikalle.

Kisakenttä TPC Scottsdalen 17. reikä (291 metriä/par 4) on kiertueen pelaajien tason huomioon ottaen lyötävissä avauksella perille saakka. Lippu sijaitsi neljännellä kierroksella kolmen askeleen päässä viheriön vasemmasta reunasta ja seitsemän askeleen päässä vesiesteestä. Päätöspäivänä reiällä tehtiin kovia tuloksia urakalla, sillä 72 pelaajasta 42 kirjasi 17:llä birdien tai eaglen.

Schniederjans iski 282-metrisen draivin, mutta pallo ei päätynyt ihanteellisimmalle alueelle. Peliväline painui niin kauas vasemmalle, että se laskeutui esteen vastakkaiselle puolelle jättäen hänelle vajaan 30 metrin matkan lipulle.

Etäisyys ei ollut ongelma. Ensinnäkin hänen oli lyötävä lähestymisensä veden yli, minkä jälkeen pallolle jäi viheriöllä vajaan kolmen metrin tila rullaamiseen. Tällaista tilannetta kutsutaan huippugolfissa termillä ”short-sided”, kuvastaen pelaajan ahdasta työstämistilaa pallonsa saamiseksi mahdollisimman lähelle reikää.

Mikäli Schniederjansin avaus olisi päätynyt oikealle, sommitelma olisi ollut täysin toisenlainen: oikealla ei ole esteitä, vaan paljon tilaa pallon alastulolle ja samalla mahdollisuus tulla lipulle usealla erilaisella lyöntitavalla.

Pallon lyöminen short-sided-puolelle on yksi niistä seikoista, mitä kovan tason pelaajat haluavat välttää viimeiseen saakka. Mutta mitä tilastot kertovat tästä? Golfin tilastoihin syventynyt professori Mark Broadie Columbian yliopistosta on tutkinut asiaa.

Se merkitsee sitä, että pallon missaaminen ahtaaseen paikkaan on pelaajalle todellinen rangaistus.

Broadie laati aluksi kartan, mihin hän luokitteli short-sided-paikan ankaruuden sillä kriteerillä, miten pitkä matka pallolta oli viheriön reunaan ja toisaalta, mikä oli pallon ja reiän välinen etäisyys. Tätä Broadie kutsuu short-sided-indeksiksi eli SSI:ksi.

Indeksi vaihteli 0,0:sta (täysin harmiton paikka) 1,0:aan (lähes mahdoton paikka). PGA Tourilla viheriöiden ympäristössä keskimääräinen SSI on 0,48. Schniederjans oli palloineen 24 metrin päässä viheriön reunasta ja 27 metrin päässä reiästä, mikä merkitsi indeksiä 0,9. Toisin sanoen pelaaja oli lähes tekemättömässä paikassa.

Kun pelaaja on karheikossa 27 metrin päässä lipusta short-sided-indeksillä 0,5, vaaditaan kyseisissä paikoissa PGA Tourilla keskimäärin 2,72 lyöntiä ennen kuin pallo on reiässä. Kun indeksi kohoaa 0,9:ään, lyöntejä vaaditaan keskimäärin 3,06. Se merkitsee sitä, että pallon missaaminen ahtaaseen paikkaan on pelaajalle todellinen rangaistus.

Huippupelaajat eivät silti yleensä varmistele, vaan yrittävät iskeä pallonsa lipulle vaaroja miettimättä. Broadie laski tältä pohjalta myös ”aggressioindeksin” AI:n. Positiivinen AI tarkoittaa hyökkäävää lähestymislyöntistrategiaa ja negatiivinen AI vastaavasti konservatiivisempaa pelisuunnitelmaa.

Viime kaudella Jason Day oli PGA Tourin hyökkäävin pelaaja. Hänen lähestymislyöntiensä aggressioindeksi oli 3,0. Ero listan kakkoseen, Justin Roseen (2,51), oli selkeä. Varmistelevin pelaaja puolestaan oli Johnson Wagner indeksillä -3,16.

Schniederjans sai lopulta pallonsa hankalasta paikasta viheriölle ja tarvitsi kaksi puttia – tulos vastasi siis Broadien taulukon mukaista odotettua lyöntimäärää.

Lähde: golf.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje