16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Pettersenille toinen perättäinen ykköstila

Suzann Pettersen nautti Taiwanissa paitsi pelistään, myös voiton jälkeisestä tarjoilusta, jossa avittaa tallikaveri Michelle Wie © Getty Images

Norjalaisilla oli lähes täydellinen viikonloppu golfissa. Espen Kofstad oli paras Challenge Tourin päätöskisassa lauantaina, vajaata vuorokautta myöhemmin Suzann Pettersen jatkoi Aasian juhliaan. Edellisviikolla Koreassa voittanut Pettersen nousi sunnuntaina ykköseksi ohi viimeaikoina hienosti pelanneen Inbee Parkin.

”En muista nauttineeni pelaamisesta niin paljon, kuin olen tehnyt viimeisten kolmen neljän viikon aikana. Se on ollut hyvin ratkaisevaa menestyksen kannalta. Suoritukset ovat tulleet selkäytimestä, olen pannut sieluni peliin ja ollut mahdollisimman aggressiivinen”, Pettersen suitsutti esityksiään.

Pettersen nosti vuosiansionsa yli miljoonan dollarin jo kuudennen kerran uransa aikana. Ykköstila oli uran kymmenes, kokonaistienestit LPGA Tourilla ovat nyt 9,335 miljoonaa taalaa.

Park oli siis kisan kakkonen, pitkän laman jälkeen uutta virtaa löytävä Yani Tseng kolmas.

Inbee Park vie rahalistan

Loppukesän

Loppukesän ja syksyn yllättäjä Inbee Park kuittasi Taiwanista 186.000 dollaria ja karkasi käytännössä tavoittamattomaan johtoon rahalistalla &copy Getty Images

Kahden lyönnin johtonsa sunnutaina menettänyt Inbee Park nosti vuosiansionsa yli kahden miljoonan dollarin. Kun kolme kisaa on jäljellä ( Japani, Meksiko, Tournament of Champions), korealaisen asema rahalistan ykkösenä käytännössä horjuttamaton.

Eroa Stacy Lewisiin on 533.000 dollaria. Kun LPGA Tourilla voittaja saa lähes poikkeuksetta 15 prosenttia kokonaispotista, kolmen viimeisen kisan maksimipotti voitoilla on 555.000. Parkin syrjäyttäminen kuningattaren pallilta on teoriassa mahdollista, käytännössä tämän ei pitäisi tapahtua. Molemmat pelaajat osallistuvat kolmeen viimeiseen kisaan.

Player of the Year-pisteissä Lewis on vielä niukasti Parkin edellä, joten tässä USA saattaa saada ykköstilan ensimmäistä kertaa vuoden 1994. Rahalistan USA:n pelaaja on viimeksi valloittanut 1993…

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje