Pelit vihellettiin poikki Ranskassa kentän tulvittua, Lindell ja Pulkkanen starttasivat kisansa vahvasti - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Pelit vihellettiin poikki Ranskassa kentän tulvittua, Lindell ja Pulkkanen starttasivat kisansa vahvasti

Oliver Lindell ja Tapio Pulkkanen taistelevat tosissaan sarjanoususta. Kuva: Juha Hakulinen

Oliver Lindell ja Tapio Pulkkanen ehtivät saada ensimmäisen kierroksensa valmiiksi Ranskassa pelattavassa Challenge Tourin Swiss Challenge -kilpailussa ennen kuin kisa keskeytettiin kentän tulvittua.

Hyvin suomalaiset kisansa myös käynnistivät. Lindell jakaa seitsemättä sijaa tuloksella 70 (-2) ja Pulkkanen 13:tta tuloksella 71 (-1).

Kilpailu on kauden viidenneksi viimeinen koitos. Lindell ja Pulkkanen mahtuvat kiertueen pistelistalla 20 parhaan joukkoon, ja ura jatkuu ensi kaudella pääkiertueella, mikäli he pitävät asemansa kauden loppuun saakka.

Ensimmäinen kierros on kesken tai aloittamatta yli puolelta pelaajista. Johtotulos on -5, mutta Ruotsin Niklas Lemke on kierrostaan neljä alle vasta viiden pelaamansa reiän jälkeen, joten todellisista voimasuhteista ei voida vielä paljon sanoa.

Suomalaisista kilpailussa pelaavat myös Roope Kakko ja Juuso Kahlos. Heidän on määrä käynnistää kisansa iltapäivän ryhmissä. Myöhemmin illalla järjestäjät ilmoittivat, että ensimmäinen kierros pelataan loppuun perjantaiaamuna. Toinen kierros käynnistyy kello 12.50 paikallista eli kello 13.50 Suomen aikaa.

Artikkelia on päivitetty kello 20.15.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)