26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Patrick Reed kesti paineen ja valloitti Mastersin

Masters-viikko on täällä! Vuodentakainen juttu päätöspäivään kärjestä lähteneen Patrick Reedin voitosta toimii sopivana lämmittelynä tulevaan.

Vaatimattomuus ei ole adjektiivi, jolla Patrick Reedia kuvaillaan. Ehkä 27-vuotias teksasilainen samaistuu edesmenneen nyrkkeilijälegenda Muhammad Alin lausahdukseen, ”On vaikeaa olla vaatimaton, kun on niin hemmetin hyvä.”

Ainakin Reed on aina luottanut itseensä ja antanut sen näkyä. Sunnuntaina Augustassa hän lunasti kaikki häneen ladatut odotukset voittamalla uransa ensimmäisen major-turnauksen, niistä kenties ikonisimman Masters Tournamentin yhden lyönnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Rickie Fowleriin.

Reedin (69–66–67–71) voittotulos oli 273 lyöntiä, eli 15 alle parin.

”Tiesin, että tästä (sunnuntaista) tulisi vaikeaa. Osasin odottaa, että ero voi välillä kutistua ja välillä kasvaa. Se on golfia. Ajattelin, että ainoa tapa hoitaa homma, on pitää putteri kuumana”, Reed sanoi.

”On oikeastaan mahdotonta kuvailla tätä tunnetta. Tämä merkitsee minulle vaan niin paljon”, voiton hetkellä varsin hillitysti ja tyylikkäästi käyttäytynyt Reed sanoi.

Reed oli lähellä major-voittoa jo edellisessä majorissaan, PGA Championshipissa, jossa hän oli viime syksynä toinen. Tuon kakkossijan lisäksi urallaan viidesti PGA Tourilla ja kertaalleen European Tourilla voittanut Reed ei ole majoreissa kymmenen parhaan joukkoon yltänyt. Mastersissa paras sijoitus ennen tätä vuotta oli vuoden 2015 22. sija.

Reedin kierros oli tietyllä tavalla tasapaksu. Se oli kuitenkin juuri sitä, mitä voittoon tarvittiin. Pahoja virheitä Reed ei tehnyt.

Tänä vuonna Reedin peli oli varmaa ja vakuuttavaa läpi kilpailun. Sunnuntaina hän tosin joutui kokoamaan itseään heti avausreiällä, kun sortui sillä bogiin. Kun Reedin kanssa samassa ryhmässä pelannut Rory McIlroy kavensi seuraavalla reiällä eron jo kahteen lyöntiin, näki moni mielessään Reedin hiljalleen sortuvan kasvavan paineen alla.

Jo kolmannella reiällä Reed osoitti sellaiset toiveet turhiksi viimeistelemällä päivän ensimmäisen birdiensä. Ulosmenon Reed selvitti lopulta parissa ja koko kierroksen 71 lyönnillä eli yksi alle parin.

Tv-kuvassa Reed viihtyi sunnuntaina hämmentävän vähän, sillä kierros oli tietyllä tavalla tasapaksu. Se oli kuitenkin juuri sitä, mitä voittoon tarvittiin. Pahoja virheitä Reed ei tehnyt, eikä ote missään vaiheessa höltynyt.

Jordan Spieth joutui katsomaan turhautuneena par-puttinsa lipumista ohi kupista kilpailun viimeisellä reiällä. Kuva: Getty Images.

McIlroy ei pystynyt kasaamaan Reedille tuntuvammin painetta, sillä takeltelevan avauspelin lisäksi pohjoisirlantilaisella oli viheriöllä selkeästi kisan heikoin päivänsä. Rory missasi useita puolentoista–kahden metrin birdie- ja par-putteja viheriötyöskentelyn oltua silminnähden jäykkää. Kaikki putit lipuivat ohi kupin oikealta puolelta. McIlroyn (-9) sijoitus oli lopulta jaettu viides.

Painetta Reedille antoi kisan viimeisillä rei’illä maanmies Jordan Spieth. Hän aloitti kirin yhdeksän lyönnin takamatkalta Reediin nähden, mutta 64 lyönnin (-8) huippukierros päätöspäivänä ei riittänyt nostamaan Spiethiä (-13) lopputuloksissa kolmatta sijaa ylemmäs.

Spiethin kiri katkesi lopulta viimeiseen avaukseen. Pallo kimposi puusta takaisin väylälle, mutta matkaa lipulle oli noin 300 metriä, eikä mahdollisuuksia birdieen enää käytännössä ollut. Spieth joutui kirjaamaan lopulta kilpailun viimeiselle reiälleen kierroksensa ainoan bogin.

Spiethin kirin lässähdettyä esiin nousi Rickie Fowler. Hän päätti 67 lyönnin (-5) kierroksensa birdiellä, ja nousi lyönnin päähän Reedista. Uusintaan asti Fowler (-14) ei kuitenkaan yltänyt Reedin päätettyä kilpailunsa kahden putin parilla.

Jaettu kakkossija oli Fowlerille uran paras saavutus Mastersissa. 29-vuotias yhdysvaltalainen jatkaa yhä uransa ensimmäisen major-voiton metsästämistä.

Lähelle voittokamppailua ja kisan parhaaksi eurooppalaiseksi ylsi Jon Rahm. Hän oli jo kahden lyönnin päässä Reedistä, kunnes sortui bogiin reiällä 15. Sen jälkeen nuori espanjalainen ei enää pystynyt kokoamaan itseään, vaan sortui kiukuttelemaan ja pyörittelemään päätään. Rahm oli kilpailussa neljäs tuloksella -11. Sijoitus on Rahmin uran paras majoreissa.

Rickie Fowler jatkoi upeita esityksiään major-kilpailuissa. Voitto on kuitenkin vielä ottamatta. Kuva: Getty Images.

Rahmin ja McIlroyn lisäksi kymmenen parhaan joukkoon ylsi eurooppalaisista ainoastaan Henrik Stenson, joka jakoi viidennen sijan. Paremmalla puttipelillä ruotsalaisella olisi ollut mahdollisuuksia parempaankin.

Tiger Woods teki kelvollisen paluun major-turnauksiin sijoittumalla jaetulle 32. sijalle. Nelinkertainen voittaja pelasi sunnuntaina kierroksensa 69 lyönnillä (-3). Se oli hänelle ainoa 70 lyönnin alitus tämänvuotisessa kilpailussa, eikä Woods monien fanien pettymykseksi missään vaiheessa noussut pelaamaan voitosta tai edes kärkipään sijoituksesta.

Kolmesti vihreän takin voittanut toinen konkariosaston maailmantähti Phil Mickelson oli kilpailussa 36:s päätettyään kilpailunsa 67 lyönnin kierroksella (-5).

Lue seuraavaksi: Sergio Garcian pitkä odotus päättyi Augustassa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje