7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Paalulle kiivennyt Matt Wallace järjesti Dubaissa mielettömät birdie-talkoot

Matt Wallace oli täysin omaa luokkaansa Dubain finaalikisan kolmantena päivänä. Kuva: Getty Images

Wallace jäi vain lyönnin päähän viitosella alkavasta kierrostuloksesta.

Matt Wallacesta (-16) muodostui kolmannen kierroksen hahmo Dubaissa jatkuneessa DP World Tour Championshipissä. Hän pelasi lauantaina hurjan tuloksen, 60, ja nousi top 20:n ulkopuolelta kiertueen finaaliturnauksen johtoon.

Eroa toista sijaa jakaviin Tommy Fleetwoodiin ja Viktor Hovlandiin on yksi lyönti.

Wallace on kohentanut kilpailussa otteitaan pitkin askelin päivästä toiseen. Avauspäivän par-kierrosta seurasi tulos 68, kunnes hän syttyi tänään kenties kauden häikäisevimpään suoritukseen.

Lähes kaksi tuntia ennen kärkiryhmää maaliin tullut Wallace teki etuysillä kolme birdieä, kunnes hän intoutui melkoiseen näytökseen Earth Coursen jälkimmäisellä kenttäpuoliskolla. Wallace täräytti ilmiömäisesti yhdeksän birdien suoran pelattuaan takaysin 27 lyönnillä.

Bunkkerilyönti oli erinomainen, eikä eagle jäänyt monenkaan sentin päähän.

Sisääntulon yhdeksän alle -tulos ja kierroksen 12 birdieä sivuavat DP World Tourin ennätyksiä, mutta sellaisiksi niitä ei hyväksytä kentällä vallinneen siirto-oikeuden vuoksi.

Wallace oli 18. reiällä griinibunkkerissa, josta upotus olisi tiennyt tulosta 59. Bunkkerilyönti oli erinomainen, eikä eagle jäänyt monenkaan sentin päähän.

Hän sijoittui viime viikolla Sun Cityn DPWT-kisassa 15:nneksi, ja varmisti tällä paikkansa finaaliturnaukseen.

Maailmanlistalla sijalla 87 oleva Wallace, 33, on pelannut tällä kaudella enimmäkseen PGA Tourilla, jolla hän otti maaliskuussa ensimmäisen voittonsa. Nicolai Højgaard jäi Dominikaanisessa tasavallassa käydyssä kilpailussa yhden lyönnin päähän. Kauden kolme muuta top 10 -sijoitusta ovat tulleet DP World Tourilta.

Parhaimmillaan 23. sijalle OWGR-listalla rankattu Wallace on saavuttanut DP World Tourilla neljä ykköstilaa. Viimeisimmästä on kuitenkin jo yli viisi vuotta.

Wallace pelaa sunnuntain kärkiryhmässä yhdessä toisen englantilaisen, Tommy Fleetwoodin (-15) kanssa. Kaksikko starttaa kierrokselleen Jumeirahin golfkeskuksessa kello 10 Suomen aikaa.

Niin ikään lauantain isojen onnistujien joukkoon kuulunut Sami Välimäki (-6) jakaa 54 reiän jälkeen 27. sijaa. Välimäen ja Adrian Meronkin kierros käynnistyy kello 7.40.

Lue seuraavaksi: Ote kortista lujittui − Välimäki syttyi Dubain finaalikisassa upeaan esitykseen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje