26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

On Match Play Championshipin aika

Tiger Woods ja Charles Howell III ovat toisilleen tuttuja jo amatööriajoilta. Vain toinen heistä jatkaa reikäpelin MM-kisojen toiselle kierrokselle. Kuva: All Over Press

Kauden 2013 tähän asti kovatasoisin turnaus Match Play Championship käynnistyy keskiviikkona Tucsonin lähistöllä Arizonassa. Mukana on 64 pelaajaa, joista kaikki mahtuvat maailmanlistalla 68 ensimmäisen joukkoon. Nimekkäimmistä tähtipelaajista reikäpelin MM-turnauksen jättävät väliin ainoastaan Brandt Snedeker ja Phil Mickelson. Ensin mainittu potee kylkivammaa, Mickelson puolestaan pakkasi laukkunsa ja lähti perheineen lomamatkalle.

Yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 Match Play Championshipiä isännöinyt Golf Club At Dove Mountain tarjoaa pelaajille mielenkiintoisen kisa-areenan. Jack Nicklausin erämaahan suunnittelema kenttä on paitsi silmiä hivelevän kaunis myös yksi huippugolfin pisimmistä. Mittaa Dove Mountainilla on hurjat 7124 metriä, mutta korkeuserot syövät paikka paikoin metrejä. Pitkät lyönnit eivät silti tee ketään tällä kentällä autuaaksi; kisan kolme edellistä voittajaa Luke Donald, Ian Poulter ja Hunter Mahan ovat hädin tuskin tilaston keskitasoa draivipituuksissa. Tarkat lyönnit ja hyvä lähipeli tulevat olemaan tälläkin viikolla voittajan tärkeimmät tavaramerkit. Mahan löi viimevuotisen kisan finaalimatsissa Rory McIlroyn numeroin 2/1. Kaksikko on asetettu ottelukaavioissa siten, että he voivat teoriassa kohdata toisensa loppuottelussa myös tällä kertaa.

Hunter Mahan puolustaa turnauksen voittoa. Kuva: All Over Press

Hunter Mahan puolustaa turnauksen voittoa. Kuva: All Over Press

McIlroy saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa hyvän ystävänsä Shane Lowryn. McIlroy ja Lowry pelasivat nelinpeliparina, kun Irlannin joukkue voitti amatöörien Euroopan mestaruuden vuonna 2007. Lisäksi sama dublinilainen manageritoimisto hoitaa heidän sopimusasioitaan. Amatöörinä vuoden 2009 Irish Openin voittanut Lowry oli saada alun perin avauskierroksen vastustajakseen Tiger Woodsin, kunnes Brandt Snedekerin poisjäänti muutti asian. Snedekerin paikan turnauksessa lunastanut Fredrik Jacobson sijoittui Northern Trust Openissa kolmanneksi ja nousi kaaviota ”hämmentäen” maailmanlistalla 50:n joukkoon. McIlroy vs. Lowry ei ole ainoa irlantilaisten kohtaaminen, sillä Bobby Jones -lohkossa toisistaan mittaa ottavat Graeme McDowell ja Padraig Harrington. Vuoden 2011 reikäpelimestari Poulter yrittää mennä toiselle kierrokselle Stephen Gallacherin kustannuksella, kun taas voittoa puolustava Mahan testaa lupaavan italialaisen Matteo Manasseron taidot. Ainoastaan Woods on pystynyt voittamaan Match Play Championshipin kahdesti (2003-2004) peräkkäin, joten mestaruutensa uusiessaan Mahan saisi aikamoisen sulan hattuunsa. Turnauksen osallistujista enemmistö eli 37 on Euroopan kiertueen pelaajia. Heistä Lowry, Gallacher, David Lynn, Marcel Siem, Marcus Fraser, Richie Ramsay sekä avauskierroksella toisensa kohtaavat Jamie Donaldson ja Thorbjörn Olesen ovat ensikertalaisia. Poimintoja avauskierroksen ottelupareista: Dustin Johnson-Alexander Noren Bubba Watson-Chris Wood Peter Hanson-Thomas Björn Louis Oosthuizen-Richie Ramsay Keegan Bradley-Marcus Fraser Ernie Els-Fredrik Jacobson Bill Haas-Nicolas Colsaerts Tiger Woods-Charles Howell III Luke Donald-Marcel Siem Steve Stricker-Henrik Stenson Ottelut käynnistyvät klo 16.25 Suomen aikaa. Lähtöjä on 10 minuutin välein. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje