16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Olympialaiset

Olympiagolf ylitti Matilda Castrenin kaikki odotukset – caddie hämmästeli ykköspelaajamme tasoa ja tarkkuutta

Jussi Pitkänen ja Matilda Castren olivat Tokion olympiaturnauksessa toimiva työpari.

Matilda Castren ja caddienä toiminut valmentaja Jussi pitkänen avaavat kiehtovasti Tokion kokemuksiaan.

”Oli tosi isot odotukset Tokion reissusta, mutta se ylitti kaikki odotukset. Oli aivan huikea kokemus, myös kisan ulkopuolella. En osannut odottaa, kuinka hieno kokemus se voisi olla”, Matilda Castren kertoi Golfpiste Podcastin uusimman jakson haastattelussa.

”Se muistutti minua vähän niin kuin collegesta, jossa on yliopistourheilijoita ja tavallisia opiskelijoita kampuksella. Mittakaava oli vain paljon suurempi ja pelkkiä urheilijoita liikenteessä. Ainutlaatuinen kokemus, vähän vaikea sanoin kuvailla. Pitää itse kokea, että sen ymmärtää.”

Castren sijoittui olympiaturnauksessa jaetulle 18. sijalle, mikä on Suomen uusi olympiaennätys. Se ei kuitenkaan ollut sitä, mitä Castren lähti Tokiosta hakemaan.

”Tuloksellisesti ja sijoituksellisesti ihan ok kisa, mutta jäi aika paljon hampaankoloon. Ei 18. sija sillä tavalla tyydytä. Mitali olisi ollut mieluinen kotiintuominen. Omasta mielestäni oli vähän heikko viikko pelin osalta”, Castren sanoi.

Castrenin peliä aitiopaikalta caddien roolissa seuranneen Golfliiton naisten ja tyttöjen vastuuvalmentajan, Jussi Pitkäsen, Castrenin peli kuitenkin vakuutti.

”Täytyy rehellisesti sanoa, että olin hieman hämmästynyt siitä, miten hyvää ja tarkkaa Matildan peli oli”, Pitkänen kertoi. Etenkin rautapeli oli hänen mukaansa ajoittain ”naurettavan tarkkaa”.

Castren ja Pitkänen avaavat podcastissa kiehtovasti myös Tokion kulissien takaisia tapahtumia. Kuumat ja kosteat olosuhteet laittoivat sekä pelaajat että caddiet lujille, ja kisajärjestäjät olivat vähällä laittaa heidät vielä kovemmalle koetukselle.

”Yhdessä vaiheessa oli puhetta, että pelattaisiin toisena päivänä 36 reikää. Kävin juttelemassa siellä näiden päätöksentekijöiden kanssa ja kysyin, että oletteko nyt ihan varmoja, että haluatte tehdä tämän. Että miettikää nyt tarkkaan ennen kuin teette päätöksen. Siinä vaiheessa oli jo kolme caddieä saanut auringonpistoksen tai ollut sairaalassa. Olisi voinut tulla aikamoinen protesti, jos olisivat sen päätöksen tehneet”, Castren kertoi.

Jussi Pitkäsen mukaan nestettä kului parhaimmillaan pullollinen jokaista reikää kohti. Kierrosten jälkeen joukkueen fysioterapeutilla, Jesse Talikalla, riitti hommia niin pelaajien kuin caddienkin kanssa.

Tokion olympiaturnaus jätti lähtemättömän jäljen myös Pitkäseen.

”Aivan hemmetinhieno reissu ja uskomaton kokemus. Pariisin kisa kun koittaa kolmen vuoden päästä, teen kaikkeni, että pääsen sinnekin mukaan.”

Kuuntele koko podcast-jakso alta tai Spotify- tai SoundCloud-palveluista.

Golfpiste Podcast · #128 – Tokion olympiaturnaus ylitti Matilda Castrenin ja caddie Jussi Pitkäsen kaikki odotukset
Lue seuraavaksi: Nelly Korda voittoon olympiatrillerissä – Castren ja Nuutinen alittivat Suomen olympiaennätyksen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)