LPGA Tour tekee tällä viikolla paluun Texasiin ja Irvingiin yli 20 vuoden tauon jälkeen. Vuorossa on kiertueen kalenterissa ensiesiintymisensä tekevä North Texas LPGA Shootout, joka on koonnut Las Colinas Country Clubin kentälle nimekkään osallistujakaartin.
Texasilaisista kotiyleisön eteen astuvat mm. maailmanlistan kakkonen Stacy Lewis, AngelaStanford, Brittany Lang ja Gerina Piller.
Heistä Lewis on voittanut seitsemän turnausta naisten Yhdysvaltain kiertueella; ykköstiloista kaksi on tullut tämän kauden puolella. Kokeneella Stanfordilla on koossa viisi voittoa. Piller on ottanut tällä kaudella askeleen kohti kiertueen eliittiä. PGA Touriltakin tutun Martin Pillerin vaimo ei ole saavuttanut voittoja, mutta hän on sijoittunut tällä kaudella kaksi kertaa kymmenen joukkoon.
Taistelu World Rankingin kärkipaikasta jatkuu tiukkana. Listaykkönen Inbee Park sai säilytettyä asemansa sijoituttuaan neljänneksi Havaijin turnauksessa, mutta eroa Lewis’iin on vain 0,34 keskiarvopistettä.
Mutta kärkikaksikon takana riittää valtaistuimelle pyrkiviä pelaajia. Na YeonChoi syrjäytti Yani Tsengin Havaijin kisan jälkeen Rolex Rankingsin kolmannelta tilalta. LPGA Lotte Championshipin voittanut Suzann Pettersen nousi puolestaan viidenneksi. Pettersen on maailmanlistalla ylivoimaisesti paras eurooppalainen, sillä Skotlannin Catriona Matthew löytyy sijalta 12.
Amerikkalaiset odottavat malttamattomana Lizette Salasista uutta tähteä LPGA Tourille. Salas on ollut jokaisessa neljässä edellisessä kilpailussaan viiden joukossa ennen finaalikierrosta – viimeksi lauantaina. Salas aloitti päätöskierroksen viiden lyönnin päässä johdossa olleesta Pettersenistä, mutta nousi hurjan loppukirin (62) ansiosta tasoihin norjalaisen kanssa. Pettersen vei kuitenkin voiton ensimmäisellä jatkoreiällä.
”Haluan vain voittaa”, Salas sanoi. ”En pelaa täällä vain matkustaakseni ympäri maailmaa. Olen täällä voittaakseni turnauksia ja muuttaakseni golfin maailmaa.”
Salas nousi kakkostilansa ansiosta maailmanlistalla 15 pykälää, aina sijalle 22 saakka.
Marko Kuivasaari