26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Na Yeon Choin vire jatkuu Malesiassa

Na Yeon Choi on tasaisessa vireessä Malesiassa (Getty Images)

LPGA Tourin ”Aasian kiertue” käynnistyi Malesiassa. Suurimmat paineet ja odotukset kohdistuvat aasialaispelaajiin, mutta kilpailun puolivälissä tilanne on toinen. Stacy Lewis ja Brittany Lang jakavat johtoa kahden kierroksen jälkeen tuloksessa -9. Kolmatta sijaa on jakamassa Hollannin yllättäjä Dewi Claire Schreefel ja Na Yeon Choi. Erityisesti Choi on tottunut voittamaan kilpailuja ja ennakkokaavailuiden mukaan asettuu suurimman ennakkosuosikin asemaan. Choilla on kuluvan kauden aikana tilillään jo yhdeksän sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon. Viimeisen kuuden kilpailun aikana korealainen on ollut viisi kertaa kärkikympissä. Parhaina sijoituksina loistavat kuitenkin vain kaksi hopeamitalia – voittoja ei ole tullut. Urallaan neljä voittoa saavuttanut Choi on vakuuttunut, että nyt pelin palaset alkavat loksahdella kohdalleen. ”Olen pelannut erittäin hyvin viimeiset kaksi kuukautta. Olen ollut mukana kärkitaistelussa lähes joka kisassa, mikä tietenkin lisää itseluottamusta”, Choi pohti. ”Usein alkuvuodesta minulla on suurimmat ongelmat pelini kanssa, mutta saan hyvin parannettua loppua kohden. Nyt tilanne tuntuu samalta”, luottavainen korealainen kertoi. Parhaana eurooppalaisena kisassa jatkaa Hollannin Schreefer. Pitkälyöntinen Azahara Munoz on viidentenä tuloksessa -7, kaksi lyöntiä kärkeä perässä. Suzanne Pettersen on niinikään hyvin peleissä mukana yhdeksännellä sijalla (-5). Euroopan ykköstähdellä on matkaa kärkeen kisan puolivälissä neljä lyöntiä. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje