26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Presidents Cup

Muu maailma kavensi – Sangmoon Bae huudatti kotiyleisöä

Sangmoon Bae osoitti perjantaina kilpailijan lahjansa ja sai onnittelut joukkuetovereiltaan käännettyään ottelun Muulle maailmalle upottamalla ratkaisevan putin viimeisellä reiällä. Kuva: Getty Images.

Jos torstai oli Presidents Cupissa Yhdysvaltojen selkeää hallintaa, eteni perjantain Muun maailman joukkueen tahdissa.

Päivän neljästä fourball-ottelusta Muu maailma otti kolme ja puoli pistettä ja Yhdysvallat puolitoista. Lauantaihin lähdetään Yhdysvaltojen 5.5–4.5-johdoasemasta.

Päivän tärkein ottelu Muun maailman kannalta oli ensimmäinen, jossa tehoduo Louis Oosthuizen – Branden Grace otti selvän voiton Dustin Johnsonista ja Jordan Spiethistä tyrmäävästi luvuin 4&3. Eilen sama pari kylvetti Matt Kucharin ja Patrick Reedin luvuin 3&2.

Yhdysvaltojen kapteeni Jay Haas toivoi takuulla Spiethin ja Johnsonin katkaisevan Muun maailman kirin alkuunsa heti ensimmäisessä ottelussa, mutta eteläafrikkalaiset päättivät toisin.

Yhdysvaltojen siirryttyä johtoon seitsemännellä, tasoitti Oosthuizen tilit upottamalla birdien kahdeksannella. Gracen birdiet kahdella seuraavalla reiällä olivat isku, josta jenkit eivät enää toipuneet.

Branden Grace kiteytti ottelun jälkeisessä haastattelussa hyvin menestyksen salaisuuden, ”Eilen saimme päälle hyvän vireen ja tänään oli mukava tulla kentälle. Aina kun toinen meistä teki virheen, pystyi toinen paikkaamaan tilanteen.”

”Meille tehtiin selväksi, mitä meiltä odotetaan; tauluun pitää saada sininen numero jo aikaisessa vaiheessa. Oli tärkeää osoittaa muille, että se (voitto) on otettavissa”, Oosthuizen komppasi.

Bae kesti paineet

Eteläafrikkalaispari sai osakseen ansaittuja suosionosoituksia, mutta päivän kovimmat aplodit keräsi ottelusarjan ainoa korealaispelaaja Sangmoon Bae.

Eilen lepovuoroon komennettu Bae pelasi läpi päivän erinomaisesti, kuten parinsa Danny Leekin, ja sai kunnian varmistaa joukkueelleen pisteen upottamalla ottelun voiton tuoneen birdie-putin 18:nnella.

Golfin kannalta onkin harmillista, että Bae joutuu laittamaan Presidents Cupin jälkeen uransa kahdeksi vuodeksi tauolle ja siirtymään armeijan harmaisiin. Etelä-Koreassa asepalveluksesta ei vapauteta edes huippu-urheilijoita.

Kolmannessa parissa Zach Johnsonin kanssa tänäänkin pelannut Phil Mickelson löysi perjantaina hyvän vireen ja pari näytti marssivan voittoon Adam Scottista ja Jason Daystä.

<a href=Phil Mickelson keskustelee tuomarin kanssa seitsemännellä reiällä. Kuva: Getty Images." src="/wp-content/uploads/2015/10/15100910535974.jpg">

Phil Mickelson keskustelee tuomarin kanssa seitsemännellä reiällä. Kuva: Getty Images.

Mickelson kompastui kuitenkin sääntörikkomukseen seitsemännellä reiällä. Hän käytti saman ottelun aikana kahta eri pallomallia, joka on sääntöjen mukaan kiellettyä. Seitsemännellä tiillä hän tiedusteli tuomarilta, onko moinen sallittua. Tuomari kertoi, ettei ole ja määräsi Mickelsonin olemaan pelaamatta reikää.

Johnson hävisi lopulta reiän. Mickelson kertoi, ettei tiennyt moisen säännön olevan voimassa, mutta otti mokan suoraselkäisesti omaan piikkiinsä.

”On minun vastuullani ottaa säännöistä selvää”, hän linjasi.

Tilanne aiheutti niin paljon epäselvyyttä, että kilpailun kotisivuillakin komeili pitkään eri kohdissa sivustoa eri pistetilanne. Lopulta ottelu päättyi tasan Dayn taisteltua birdien viimeisellä reiällä.

Yhdysvallat oli kuitenkin läpi ottelun askeleen edellä, sillä Day teki oman osansa, mutta Adam Scottin panos jäi valjuksi. Lyhyellä putterilla jälleen puttaava aussi ei löytänyt viheriötyöskentelyynsä varmuutta ja muutama birdie-paikka jäi käyttämättä.

Bubba Watson ja J.B. Holmes eivät päästäneet missään vaiheessa Stenven Bowditchia ja Marc Leishmania mukaan peliin, vaan väänsivät voiton luvuin 2 up.

Viimeisessä parissa voitto meni Muun maailman joukkueelle, kun eilen lepovuorossa olleet Bill Haas ja Chris Kirk eivät pystyneet haastamaan Thongchai Jaideeta ja Charl Schwartzelia tosissaan, vaan jäivät takaa-ajajiksi jo aikaisessa vaiheessa. Ottelu päättyi lopulta Muun maailman eduksi luvuin 2&1.

Kaksi ensimmäistä päivää ovat olleet jalansijojen hakemista, sillä viikonloppuna pisteitä on jaossa vielä 20, kun kahtena ensimmäisenä päivänä on ratkaistu vasta 10 pisteen kohtalo.

Lauantaina pelataan aamulla neljä foursomea ja iltapäivällä neljä fourball-ottelua. Sunnuntaina vuorossa on 12 reikäpeliottelua.

Sami Sarpakunnas

Päivitetty: kello 12.06 Charl Schwartzel

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)