16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

LA Openin finaalipäivässä isot suomalaisodotukset

Hyvät otteet ovat siivittäneet Sanna Nuutisen lähelle kärkeä Los Angelesissa. Kuva: Getty Images

Sanna Nuutinen kärkkyy kärkikymmenikön kintereillä.

Hyvän näköyhteyden kärkipäähän säilyttänyt Sanna Nuutinen (-2) ja rivakan nousun lauantaina esittänyt Matilda Castren (par) pääsevät LA Openin viimeiselle kierrokselle mielenkiintoisista lähtökohdista. Onnistuneella pelillä kummallakin on mahdollisuus lunastaa paikka kilpailun kärkikymmeniköstä.

Toistamiseen 70 lyönnin kierroksen pelannut Nuutinen pelaa tällä hetkellä huippuhyvää golfia, ja hän selkeästi nauttii olostaan naisten ykköstourilla.

”Oli kyllä tosi hyvää tekemistä. Löin tänään 17 griiniä ja lähes kaikki väyläosumat. Yhden väylän missasin kahdella metrillä. Tein aika helpoksi itselleni tämän kävelyn puistossa”, Nuutinen sanoi tyytyväisenä.

Päivän aikana vain kertaalleen bogin korttiinsa merkkauttanut Nuutinen teki etuysille kaksi birdieä. Ne jäivät lopulta päivän ainoiksi birkuiksi.

”Takaysillä annoin itselleni muutaman birdiepaikan, mutta ei ihan uponnut. Pitkä neljän päivän kisa, niin nyt vain tosi nopea pikku puttitreeni ja sitten lepoa. Huomenna vielä iso päivä”, hän sanoi.

Jaetulta 14. tilalta neljänteen päivään lähtevä Nuutinen sai lauantain kierrokselle mukaansa Suomesta asti paikalle saapuneita katsojia. Yleisön kannustus siivitti Nuutisen huippusuoritukseen.

”Edelleen nautin tunnelmasta. Nyt oli kiva, kun oli suomalaisia fanejakin. Malmin hallin Sepi oli katsomassa entouragensa kanssa. Suomen lippu vilahteli yleisössä, niin se piristi”, Nuutinen kertoi ja viittasi Green Golf Malmin halliyrittäjään Seppo Pulkkaseen.

Aamun ryhmissä kentälle lähtenyt Castren hyödynsi suotuisat keliolosuhteet pelaamalla ensimmäiset 9 reikää tulokseen -3. Päivän aikana 24 sijaa ylöspäin tuloksissa kivunnut Castren otti hyvän kierroksen mielellään vastaan.

”Tänään oli parempaa lyömistä, ei ollut niin paljon missejä kuin eilen ja toissa päivänä. Aamulla oli tosi tyyntä. Viimeiset pari päivää olleet aika tuulisia. Sekin auttoi siihen, että sai hyvän startin”, Castren kertoi.

Nousin tänään jonkin verran, ja tässä on vielä huominen aikaa parantaa.

Kentän takaysillä Castren jatkoi hyviä otteitaan tehtyään kaksi birdieä ja kaksi bogia. Viimeiselle reiälle tullut päivän toinen bogi jäi ärsyttämään Castrenia muuten hyvin sujuneessa päivässä.

”Vähän harmittaa vikan väylän (par 3) bogi. Se oli vähän sellainen tekemätön paikka, kun löin avauksen pikkaisen griinistä pitkäksi. Siitä tuli sitten bogi. Muuten olen ihan tyytyväinen kierrokseen.”

”Peli tuntuu paljon paremmalta kuin miltä se on tuntunut pari edellistä päivää. Puttaaminen oli tänään myös parempaa”, 28 puttia lauantaina tilastoihin kirjauttanut Castren sanoi.

Castrenilla on sunnuntaina hyvä paikka lähteä kierrokselle aamupäivän ryhmissä, jolloin viheriöt ovat vielä huippukunnossa. Päivän aikana varsin pomppuisiksi muuttuvat griinit tekevät viimeisten ryhmien pelistä haastavampaa, joten vain kolmen lyönnin päässä kärkikymmeniköstä tässä vaiheessa olevalla Castrenilla on hyvä sauma reiluun nousuun.

”Nousin tänään jonkin verran, ja tässä on vielä huominen aikaa parantaa.”

Kaksi ensimmäistä kierrosta Castrenin kanssa samassa ryhmässä pelannut Japanin Nasa Hataoka (-11) johtaa kilpailua ennen päätöspäivää. Hataokalla on neljän lyönnin etumatka Australian Hannah Greeniin. Maailmanlistan ykköspelaaja Jin Young Ko (-6) tippui Hataokan kannoilta tehtyään toiseksi viimeisellä reiällä tuplaparin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje