16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Minni lähtee luottavaisena loppukauteen

Minea Blomqvist-Kakko kotiklubinsa Kulloon maisemissa.

Minea Blomqvist-Kakon viimeiset kaudet ovat olleet tuloksellisesti alavireisiä. Kokenut 29-vuotias ammattilainen on toki pystynyt uusimaan pelioikeutensa Ladies European Tourille, mutta vilkaisu meriittilistaan kertoo, että aineksia olisi parempaankin.

”Ongelmat alkoivat oikeastaan jo vuonna 2009. Löin ajoittain lyöntejä, joista saattoi aiheutua isoja missejä. Hiljalleen epäonnistumisen pelko ajoi pelin takalukkoon”, Minni muistelee.

Eniten peli oikutteli draw-kierteisissä lyönneissä, siksi Minni on pyrkinyt työstämään lyöntiinsä luotettavan fade-kierteen.

Vuonna 2004 käynnistynyt ammattilaisura alkoi vahvasti ja Minni valittiin LET:n vuoden tulokkaaksi hänen voitettuaan Unkarissa Ladies Central Europen Openin.

Pelit sujuivat myötätuulessa pitkään niin LET:llä kuin LPGA Tourillakin. Vuonna 2008 Minni voitti Finnair Mastersin ja sijoittui LPGA:n rahalistalla sijalle 44. Seuraavana keväänä alkoivat ongelmat, jotka ovat jatkuneet tähän päivään asti.

”Onhan se rassannut ajoittain ihan hitosti. Olen kuitenkin halunnut kehittää peliä koko ajan eteenpäin ja edetä kohti huippua. Missään vaiheessa en ole ollut luovuttamassa, pitää vaan löytää keino saada peli takaisin raiteilleen”, Minni kuvailee.

Viime kaudella hän oli LET:n rahalistalla 46. ja sijoittui kauden kilpailuissa kolmesti kymmenen parhaan joukkoon. Kuluva kausi on kuitenkin alkanut takkuillen. Minni on startannut 11 kisaan, jatkokierroksille vire on riittänyt kahdesti.

”Jäljellä on vielä yhdeksän kisaa. Pari hyvää onnistumista kantaa kyllä pitkälle. En ole laskeskellut sijoituksia tai rahoja, siihen ei kannata lähteä”, hän kertoo.

Blomqvistin valmennuksesta vastaa Timo Rauhala. Aviomies Roope Kakkoa valmentaa Mika Piltz, jolta myös Minni on saanut lyömiseensä vinkkejä yhteisissä harjoituksissa.

Kesällä kahden ammattiurheilijan kalenterien synkronoiminen ei kuitenkaan ole onnistunut aivan mutkattomasti, ja yhteisiä ”lomaviikkoja” on toukokuun jälkeen kertynyt kolme.

”Ymmärsin myös, että tarvitsen mentaalipuolelle apua, siksi aloitin taas yhteistyön Pia Nilssonin ja Lynn Marriotin kanssa, joiden kanssa olen työskennellyt pitkiä aikoja urani alkupuolella”, hän sanoo.

Minnin mukaan pelillisissä ongelmissa on pohjimmiltaan kyse siitä, että huonot suoritukset jäävät kummittelemaan mielen syövereihin ja aiheuttavat samankaltaisia epäonnistumisia kilpailutilanteessa. Harjoituskierroksilla ja rangella lyöminen on saattanut sujua loistavasti, mutta kisatilanteessa vanha painolasti on taas alkanut vaivata.

”Olen oppinut uudenlaista suhtautumista epäonnistumisiin. Enää huono lyönti ei hetkauta niin paljon, että menisin siitä jumiin.”

Naisten maailmanlistalla Minni on sijalla 386. Olympiarankigissa hänen sijoituksensa on tällä hetkellä 53. Rion kisoihin pääsee mukaan rankingin 60 parasta. Kisapaikan kannalta edessä ovat kriittiset ajat, sillä pisteet lasketaan ajalta 14.7.2014 – 11.7.2016.

”Olen ottanut unelmat ja tavoitteet treenaamisen mukaan. Treenaamisesta on tullut kivaa ja odotan syksyn kisoja innolla”, Minni päättää.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (7 kpl)