26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Yliopistogolf

Miamin yliopiston naisten golfjoukkue luottaa suomalaisosaamiseen

Anna Backman ja Daniella Barrett nauttivat olostaan Miamissa.

Anna Backman ja Daniella Barrett haluavat olla koulunsa ykköspelaajia.

Suomalaisia yliopistogolfareita on ripoteltuna ympäri Yhdysvaltoja, mutta Miamin yliopistossa heitä on peräti kaksin kappalein. Viime tammikuussa Miamissa opiskelunsa aloittanut Anna Backman sai tänä syksynä joukkuekaverikseen Aura Golfia edustavan Daniella Barrettin. Ensimmäinen yhteinen lukukausi oli heiltä nousujohteinen, mutta parannettavaakin jäi molemmille.

Barrettin ja Backmanin tähdittämä Miami Hurricanesin golfjoukkue pelasi syksyn aikana neljä kilpailua, joista sekä Minnesotassa pelatussa ensimmäisessä kilpailussa, että Oklahomassa pelatussa toisessa kilpailussa joukkueen peli oli vielä aika takkuista. Minnesotassa Hurricanesin joukkue sijoittui kahdeksanneksi ja Oklahomassa yhdenneksitoista.

Lukukauden kaksi viimeistä kilpailua pelattiin Teksasissa, joista oli kotiin tuomisina kolmas ja neljäs sija, joten parannusta kauden avauskilpailuihin tuli roimasti. Myös henkilökohtaisella tasolla suomalaisduon tulokset paranivat lukukauden edetessä. Backmanin paras sijoitus syksyn kisoista oli yhdeksäs sija, ja Barrett ylsi parhaimmillaan sijalle 37.

Positiivista suomalaisten syyskaudessa oli myös se, että molemmat naiset pääsivät pelaamaan kaikki kilpailut. Hurricanesin joukkueessa on seitsemän pelaajaa, joista viisi valitaan kilpailuihin mukaan.

Totuttelu uusiin ympyröihin on ottanut Barrettilta oman aikansa, ja varsinkin erilaisilla ruoholaaduilla pelaaminen on asettanut omat haasteensa tuloksen tekemiselle. Ensimmäisissä kilpailuissa oli myös jännitystä läsnä, Barrett myöntää.

”Ehkä se kuului siihen alkuun, että jännitti vähän kisoja, kun kaikki oli uutta.”

Kokemuksen karttuessa tavoitteetkin nousevat, ja suomalaisten tavoitteena on olla joukkueensa kantavat voimat tulevaisuudessa.

”Kyllä me haluamme olla joukkueen kaksi kärkipelaajaa. Omalta kohdaltani se vaatii tasaista kehittymistä joka osa-alueella, mutta ihan tilastojenkin valossa up&down-prosenttia pitää saada nostettua. Toinen tärkeä juttu on pelin suunnittelu, sen pitää olla kunnossa, kun täällä pelataan aina uudella ja tuntemattomalla kentällä”, Barrett luettelee kehityskohteitaan.

Backman on Barrettin kanssa samoilla linjoilla.

”Suomessa me pelataan joka vuosi esimerkiksi Nordcenterin Freamilla, ja sen kentän tuntee jo niin hyvin, ettei siellä tule mitään yllätyksiä. Täällä tilanne on ihan toinen, kun aina on uusi kenttä”, Backman jatkaa.

Helmikuussa uransa ensimmäisen yliopistogolfvoittonsa ottanut Backman oli syyskauden alussa hieman tuuliajolla pelinsä kanssa. Pallot karkailivat kentällä ajoittain liian leveille ajolinjoille, ja myös henkisen puolen kanssa oli haasteita. Mutta hyvät keskustelut valmentajien kanssa ovat antaneet hänelle työkaluja käsitellä kentällä eteen tulevia haasteita entistä paremmin.

”Pitää oppia luottamaan siihen omaan tekemiseen, enkä saa olla itseni tiellä siellä kentällä. Epäonnistumisista pitää päästä nopeammin yli, ja antaa vain mennä. Näissä viimeisissä kisoissa pysyin kentällä rauhallisempana, enkä antanut epäonnistumisten häiritä niin paljon”, Backman myöntää.

Toistensa tukena

Viime kesänä arvostetussa Womens Amateur Championshipissa upeasti kolmanneksi sijoittunut Barrett on saanut Backmanilta paljon apua yliopisto-opiskeluidensa alkutaipaleella. Toiseen suomalaiseen on ollut helppo tukeutua, kun on meinannut mennä sormi suuhun uusien asioiden kanssa.

”Kyllä Annasta on ollut iso apu kaikessa. Ennen tänne muuttoa pystyin varmistamaan Annalta, että mitä sinne pitää ja kannattaa ottaa mukaan. Ja muutenkin toisen suomalaisen kanssa on kiva välillä jutella muustakin kuin golfista”, Barrett kiittelee ystäväänsä ja joukkuekaveriaan.

Backmankin myöntää, että hän olisi ottanut ilolla vastaan vastaavaa apua tammikuussa.

”Tulin silloin keskelle kilpailukautta, ja me pelattiin koko ajan. Ja koulun kanssa oli paljon haasteita, kun en oikein tiennyt, miten täällä opiskellaan ja mitä meiltä vaaditaan. Mutta nyt, kun täällä kävelee ympäri kampusta, niin tulee sellainen tunne, että kuuluu tänne ja haluaa olla täällä”, Backman sanoo hymyssä suin.

Myös Barrett on ollut tyytyväinen kouluvalintaansa. Hänellä oli loppusuoralla useampi opinahjo, joista valita, mutta valinta osui lopulta Miamiin.

”Olen kyllä todella tyytyväinen valintaani. Täällä on hyvä opiskella, ja joukkuekaverit ovat todella kivoja – Annakin!” Barrett vitsailee kaverinsa kustannuksella.

Psykologiaa pääaineenaan opiskelevien suomalaisten kilpailukausi on nyt tauolla, ja molemmat tulevat viettämään joululomaa Suomeen. Samalla he pääsevät hiomaan peliään henkilökohtaisten valmentajiensa kanssa. Barrettin valmentajana toimii Sakari Aho, ja Backman puolestaan luottaa Timo Rauhalan valmennusosaamiseen.

Miami Hurricanesin kevätkausi käynnistyy helmikuun alussa Orlandossa pelattavalla kilpailulla. Anna Backman puolustaa UCF Challenge -kilpailussa viimevuotista voittoaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje