16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Matilda Castrenilla nuotit valmiina LPGA Tourin karsintaan

Matkan jatkuminen toiseen karsintavaiheeseen edellyttää Castrenilta 40 asteen helteen kestämistä ja yli 300 kilpakumppanin jättämistä tuloslistalla taakseen.

Matilda Castren pääsee torstaina Kaliforniassa käynnistyvässä ensimmäisessä karsintavaiheessa pelaamaan samaa Dinah Shore-kenttää, jolla käydään vuosittain kauden ensimmäinen major, ANA Inspiration.

Vanajanlinna Golf & Country Clubia nykyään edustava Castren kilpailee yhdessä 366 muun naisen kanssa neljän kierroksen ajan minimissään 60:sta paikasta LPGA:n toiseen karsintavaiheeseen.

Odotukset ja paineetkin ovat pelaajilla pinnassa. Pelkästään osallistumismaksu ensimmäiseen vaiheeseen on 2500 dollaria. Ne reilut 300 pelaaja jotka karsiutuvat, voivat käytännössä heittää toiveet nurkkaan myös haastajakiertueen, Symetra Tourin, kisoihin osallistumisesta.

”Olen kesän ajan valmistautunut tähän kilpailuun valmentajani Petteri Nykyn johdolla Suomessa. USA:han palattuani treenasin Floridassa, viimeiset päivät olen tutustunut kolmeen kisakenttään ja olosuhteisiin. Harkkarundit ovat takana, joitain ysejä saatan pelata”, Castren kertoi tiistaina.

Pää kylmänä paahtavassa helteessä

Elokuun lopulla Rancho Miragen alueella sijaitsevassa Mission Hills Country Clubilla on odotusten mukaisesti tukahduttavan kuuma.

”Asteita on jopa yli 40, joten nesteytys ja ravinto ovat tosi tärkeää. Floridassa olen tottunut helteeseen, silti otin kylmäpyyhkeen ja erilaisia nesteytystabletteja mukaan ja pelaan iltapäiväkierrokset pitkähihainen päällä. Kisassa tärkeää on pitää pää kylmänä ja pelata omaa peruspeliä joka varmasti riittää jatkoonpääsyyn”, Castren arvioi.

Matilda Castrenin (kesk.) lisäksi suomalaistoiveet kohdistuvat Kaliforniassa LPGA Tourilla vuodet 2006-2012 pelanneeseen Minea Blomqvist-Kakkoon. Vasemmalla Anna Backman.
Kuva vuodelta 2013.

Dinah Shorella pelataan neljästä kierroksesta kaksi.

”Se on hyvä kenttä, paljon puita ja muita haasteita. Toinen, Arnold Palmerin nimeä kantava kenttä on myös varsin tavanomainen. Sillä ei ole juurikaan puita, mutta pituutta sitäkin enemmän. Kentistä kolmas, Gary Playerin luomus on samoin suhteellisen pitkä.”

” Kaikki kolme ovat selkeitä. Yllätyksiä ei siltä osin ole luvassa. Haasteita tulee kuitenkin lippujen paikkojen sekä kenttien pituuden kanssa. Greenit ei ole mitään hirveän isoja, joten oma vahvuus rautapeli auttaa”, Castren analysoi.

Kimppakämppää ja autokyytiä

Matilda Castren on yksin matkassa.

”Caddien tai valmentajan tuominen olisi ollut tosi kallista eikä tällä hetkellä resurssit riitä siihen. Mulla on kyllä paljon tuttuja ja kavereita täällä kisassa, niin ei ole koskaan yksinäinen olo.”

Hän jakaa saman asunnon tsekin, espanjalaisen sekä belgialaisen pelaajan kanssa.

”He ovat kaikki entuudestaan tuttuja, joten henki on todella hyvä.”

Helteen ja siirtymien vuoksi pelaajilla on golfautot käytössään. Taloudellinen panostus työpaikan saavuttamiseksi on todella kova. Toiseen vaiheeseen selviäminen nostaisi osallistumismaksun lopulliseen summaan, 5 500 dollaria.

”Karsinnat ovat älyttömän kova investointi. Mulla on muutama sponssi, (Linna Golf, FIM, Jatke Oy.) sekä joitain yksityisiä ihmisiä tukena. Vielä on kuitenkin melkoisen suuri lovi budjetissa tähän kisaan ja kaudelle 2018. Tämän johdosta olen hakenut rahoitusta myös lahjoitusten kautta.”

Matilda Castrenilla on mahdollisuus päästä mukaan Golfliiton pro-ryhmään.

”Se tuki on valmennuspäiviä, jolloin päävalmentaja ja muut koutsit vetäisivät ohjelmia ja olisivat käytössä. Koska vietän talven USA.ssa, en näihin pääse osallistumaan. Sääli, että ammattilaisuran alkuvaiheilla ei ole tarjolla taloudellista tukea, kuten tilanne on mm. mun tämänviikkoisten kämppisten osalla tilanne oman liittonsa kanssa.”

Matilda Castren ja Anne Hakula ovat pelanneet yhdessä juniorivuosista asti:
Kuva Pasi Kokko

Castrenin lisäksi ensimmäiseen karsintavaiheeseen osallistuvat Minea Blomqvist-Kakko, Anne Hakula sekä Elina Nummenpää.

Toiseen, lokakuussa pidettävään vaiheeseen tulevat mukaan Noora Tamminen ja Emily Penttilä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje