16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Mahtava Mickelson

Phil Mickelson on iskussa. Seuraavaksi vihreä takki päälle ensi sunnuntaina? © Getty Images

Shell Houston Openin jälkeen ei ole epäselvää, kuka lähtee ylivoimaisena ykkössuosikkina tämän viikon US Mastersiin Augustaan. Phil Mickelsonin esitys erityisesti kahdella viimeisellä kierroksella oli jäätävä, hän pelasi ne tuloksin 63-65 (-16), joka oli viisi lyöntiä paremmin kuin kukaan muu. Lopputuloksissa 39:n voittonsa PGA Tourilla ottanut Mickelson oli 20 alle parin, jättäen Scott Verplankin ja Chris Kirkin kolmen lyönnin päähän.

Mickelsonin kahteen viimeiseen kierrokseen mahtui peräti 18 birdietä, eli birkku syntyi keskimäärin joka toiselle reiälle! Viimeisen kierroksen alkuvaihella Phil teki kuitenkin kaksi bogia, jolloin Verplank otti hetkellisesti johdon. Mickelsonin kiri alkoi reiältä 7, jonka jälkeen hän pelasi 7 alle parin. Kiriin sisältyi mm. viisi perättäistä birdietä rei’illä 9-13.

– ”Tein itse birdien joka toiselle reiälle (8-10-12-13) mutta Phil otti silti minua kiinni”, Verplank sanoi päätään pyoritellen.

Lopullinen ratkaisu kisalle saatiin neljän viimeisen väylän aikana, jotka rannevammainen Verplank suti kaksi yli parin ja Phil yhden alle. Mickelson voitti palkintorahaa hieman yli miljoona dollaria.

Toisin kuin esimerkiksi Tiger Woods ja Martin Kaymer, jotka huilasivat tämän viikon, Mickelson halusi pelata kilpailun Mastersia ennen.

– ”Tuntuu hyvältä pelata hyvin ja saada vähän momentumia ensi viikkoon”, Mickelson sanoi, ”tarvitsin yhden kisan, jossa palaset loksahtaisivat kohdalleen”.

– ”Olen pelannut koko vuoden hyvin, mutta en ole saanut tulosta aikaan, ehkä keskittymiseni ei ole ollut täydellistä”, Mickelson analysoi.

Mickelson voitti vuonna 2006 Mastersia edeltävän turnauksen ja haluaa varmasti toistaa tuon historiallisen teon. Ennen majoria voittamista on pidetty ennemmin huonona enteenä kuin hyvänä asia, Mickelson oli asiasta kovin eri mieltä ja sana ”momentum” toistui hänen puheissaan kerta toisensa jälkeen.

– ”Tämä oli yksi parhaista viikoistani, pystyin visualisoimaan lyöntini hyvin ja toteuttamaan ne. Sain tästä mahtavasti momentumia, mutta nyt minulla on töitä tehtävänä”, Mickelson sanoi kääntäen heti voiton jälkeen keskittymisensä Augustaan.

Mickelson nousi samalla maailmanlistalla kolmanneksi. Merkityksellistä siinä on se, että hän on nyt ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997 Mastersin Tiger Woodsin edellä. Sekin varmasti antaa Mickelsonille virtaa ja tekee hänestä entistä vaikeamman voitettavan US Mastersissa, joka käynnistyy siis torstaina Augusta Nationalin kentällä.

Videokooste sunnuntailta:

Tulokset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje