16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Lindell ja Koivu pelaavat täyden CT-kauden, Janne Kaske haistelee AT:n tilannetta

Oliver Lindell on taistellut sitkeiden draiviongelmien kanssa. Kevään treenileireillä ne on selätetty. Kuva: Getty Images.

Kuluvan viikon CT-kisassa ei nähdä Janne Kaskea, joka mahtui mukaan Gran Canarian ET-kisaan.

Viime kauden paras suomalainen Challenge Tourilla oli Oliver Lindell, joka hankki kymmenessä kilpailussa yhden viidennen sijan ja kaksi muuta top 20 -sijoitusta. Rankingissa porvoolaisen pisteet riittivät 21. sijaan.

”Taas on se aika vuodesta, kun pääsee lähtemään puhtaalta pöydältä. Kaikki harjoitteleminen on sujunut hyvin ja ilman vaivoja, svingikin on mennyt paljon eteenpäin edellisvuosista”, Lindell sanoi ennen lähtöään Etelä-Afrikkaan hieman toista viikkoa sitten.

Lindell harjoitteli tammi-maaliskuussa Espanjassa pitäen tuntumaa yllä ruoholla. Hän osallistui leirinsä aikana Evolve Pro Tourin ja Toro Tourin kilpailuun, joissa molemmissa lopputulos oli miinuksella.

”Pelasin useita bogivapaita kierroksia. Heikosta draivaamisesta on päästy pikkuhiljaa eroon. Sain lopulta henkisen yliotteen asiasta vaihtamalla viiden vuoden jälkeen draiveriin uuden varren.”

Roope Kakon tapaan myös Lindell pelaa kaikki kolme Etelä-Afrikan turnausta. Toinen kisa käydään Kapkaupungissa ja kolmas Georgessa, joka sijaitsee maan etelärannikolla.

Hieman yllättäen suomalaisista vahvin CT-kortti on Janne Kaskella, joka ansaitsi kategoriansa selvittämällä 72 reiän cutin European Tourin toissavuotisessa karsintafinaalissa. Kaske ei ole mukana kauden avauskisassa, sillä hän pelaa samaan aikaan ET:n kilpailun Gran Canarialla. Etelä-Afrikan kahteen seuraavaan turnaukseen Kaske sen sijaan osallistuu.

Bangkokissa asuva Kaske sitoutuu vahvasti myös Asian Touriin, mutta kiertueen tilanne on toista vuotta peräkkäin epävarma.

Turnauksia on luvassa myös kategorialla 11 pelaavalle Kim Koivulle.

”Ruotsista aloitan kauden (13.5.) ja ainakin 15 kisaa CT:llä olisi hyvä määrä pelata, näin alustavasti”, Koivu valotti suunnitelmiaan lyhyesti.

Lue Golflehdessä 1/2021 julkaistu pitkä henkilöjuttu Oliver Lindellistä.

Lue seuraavaksi: Alkava CT-kausi on Roope Kakolle kohtalon vuosi: ”Alusta alkaen pitää olla valmiina pärjäämään”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje