11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista

11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Lauri Ruuskan ja Väinö Viitaharjun kemiat toimivat – lopputulemana onnistunut viikko DPWT:llä

Lauri Ruuska näki tällä viikolla valoa tunnelin päässä. Kuva: Getty Images

Nacho Elvira otti tiukassa kilpailussa uran toisen voittonsa DPWT:llä.

Lauri Ruuska käytti Antwerpenissä pelatun DP World Tourin kilpailun viimeiseen kierrokseen 68 lyöntiä. Hän päätyi Soudal Openissa kokonaistulokseen 276 (-8), jolla irtosi jaettu 41. sija.

Ruuskan peli sujui sunnuntaina tasapainoisesti. Birdiejä syntyi neljä, joista kolme Rinkven International Golf Clubin kentän viiden viimeisen reiän aikana. Päivän ainoan boginsa hän teki 10. reiällä.

”Ihan OK tulos tähän päivään. Aiemmin kaudella on ollut haasteita saada tulosta, vaikka on ollut hyvää peliä. Tällä viikolla oli jokseenkin toisinpäin.”

”Tein paljon hyviä up & downeja (yksi chippi ja putti) ja ilman kolmeputtisia selvisin koko viikon. Putti oli vireessä, ja se mahdollisti tuloksen tekemisen. Puteilla pelastin monta paria”, Ruuska sanoi.

Hyvä kemia oli, ja huomaa, että kaverilla on kokemusta pärjäämisestä täällä.

Vajaat 13 000 euroa palkintorahaa kuitannut Ruuska sai Belgiaan caddiekseen Sami Välimäen entisen bäginkantajan Väinö Viitaharjun. Kaksikko löysi nopeasti yhteisen sävelen.

”Väinö on caddiena myös ensi viikon. Hyvä kemia oli, ja huomaa, että kaverilla on kokemusta pärjäämisestä täällä.”

Ruuskan alkukausi on ollut odottamattoman hankala. Hän koki yhdeksän peräkkäistä karsiutumista, kunnes selvitti cutin kaksi viikkoa sitten käydyssä Espanjan CT-kilpailussa.

Hampurissa omat vahvuudet paremmin esiin

Belgiassa Ruuska ylsi ensimmäisen kerran DP World Tourin jäsenenä viikonlopun kierroksille. Siihen hän tarvitsi kuusi turnausta.

”Paljon hyvää viemistä on tästä viikosta tulevaan. Varsinkin kun ensi viikon Saksan kentällä omat vahvuudet pääsevät enemmän esiin.”

Saksan kentällä Ruuska tarkoitti Hampurissa pelattavan European Openin kisa-areenana toimivaa Green Eaglea.

Soudal Openin voiton vei tiukkojen vaiheiden jälkeen Nacho Elvira (-18). Hän lähti sunnuntaihin lyönnin johtoasemassa, mutta joutui vielä lopussa ahtaalle. Niklas Nørgaard, Romain Langasque ja Thomas Pieters kirivät lyönnin päähän espanjalaisesta.

Viimeisen mahdollisuuden ratkaisun venyttämiseksi uusintaan sai Elviran kanssa finaalikierroksella pelannut Nørgaard. Hieman alle kymmenmetrinen birdie-putti painui kuitenkin ohi reiän oikealta puolelta.

Voitto oli Elviralle, 37, toinen DP World Tourilla. Ensimmäinen tuli vajaat kolme vuotta sitten Walesissa pelatussa Cazoo Openissa. Elvira ansaitsi Antwerpenissä ykköstilastaan noin 393 000 euron palkintosumman.

Kilpailun toinen suomalainen, Mikko Korhonen palasi Belgiassa vuoden tauon jälkeen DPWT:n turnauksiin. Hän jäi kaksi lyöntiä karsintarajan taakse.

Lue seuraavaksi: Mikko Korhonen oli tyytyväinen ensimmäiseen kisakierrokseensa pitkän tauon jälkeen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje