16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Ursula Wikström taisteli ainoana suomalaisena jatkoon Australian LET-kisassa

Women’s NSW Open -kilpailussa vain parikymmentä pelaajaa on alle parin kisan puolivälissä. Neljästi suomalaisesta vain Wikström punnersi mukaan viikonlopun kierroksille.

Naisten Euroopan kiertueen Women’s NSW Open -kilpailun jatkokierroksilla ei tulla näkemään Suomen nelikosta kuin Ursula Wikström. ”Unski” taisteli tiensä viikonlopun kierroksille tuloksella +3 (74–71), jolla hän jakaa sijaa 44 toisen kierroksen ollessa vielä kesken.

”Väylät ovat kapeita, mutta niiden vastapainoksi täällä on aika lyhyitä par-viitosia. Mahdollisuuksia on siis molempiin suuntiin. Niin kuin tuloksissa näkyy, vaikeaa on ollut molemmat päivät”, Wikström viestitti.

”Alku oli taas ihan hirveetä peliä. Sitten sain hommasta kiinni ja pelasin ihan ok, kunnes taas kierroksen lopetus oli surkea. Koko viikon ajan olen halunnut pelata melko aggressiivista peliä ja se on kostautunut. Olen muutamia kertoja missanut lyönnit juuri niihin paikkoihin, mihin ei pitäisi joutua. No, tästä lähdetään hakemaan nousua tuloslistalla”, Wikström kertoi tiedotteessa.

Krista Bakkerin (+5), Sanna Nuutisen (+7) ja Noora Komulaisen (+10) kilpailu Queanbeyan Golf Clubilla katkesi kahteen kierrokseen.

Kisan piikkipaikalla on Islannin Valdis Thora Jonsdottir tuoksella -9. Vaativissa olosuhteissa ainoastaan 22 pelaajaa kisaan startanneista 140:stä on alle parin kahden kierroksen jälkeen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje