26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Suomalaisilla synkkä alku LET:n finaaliturnauksessa

Kärjessä oleva Florentyna Parker karkasi nelikolta ensimmäisellä kierroksella 8–12 lyönnin päähän.

Dubai Ladies Mastersin avauskierros eteni suomalaisittain mollivoittoisasti torstaina. Nelikosta Noora Tamminen, Minea Blomqvist-Kakko, Ursula Wikström ja Krista Bakker, yksikään ei ole ennustetun cut-rajan oikealla puolella.

Parhaiten sarkansa kuokki Tamminen (69:s), joka on tuloksellaan 75, lyönnin päässä viimeisissä jatkopaikoissa kiinni olevista pelaajista. Blomqvist-Kakko (78), Wikström ja Bakker alittivat vain niukasti 80 lyönnin rajan, ja ovat tässä vaiheessa sijoilla 97–103.

Naisten Euroopan kiertueen finaaliturnauksen ensimmäinen kierros saatiin pelattua loppuun vasta toisena kilpailupäivänä. Kilpailu keskeytettiin keskiviikkona jo alkuvaiheessa, kun Anne-Lise Caudalin caddie MaxZechmann menehtyi kentällä saamansa sairaskohtauksen seurauksena.

Emirates Golf Clubilla pelattavan turnauksen johdossa on Englannin Florentyna Parker (67). Ranskan Sophie Giquel-Betten ja USA:n Cheyenne Woods jakavat kakkostilaa lyönnin päässä kärjestä.

Pohjoismaalaisista top 10:een mahtuvat Tanskan Emily Kristine Pedersen (69) ja Ruotsin Linda Wessberg (70).

Turnaus pelataan avauspäivän keskeytyksen vuoksi 54 reiän pituisena.

Marokon esikarsintakilpailu käynnistyy perjantaina

Marika Voss tavoittelee paikkaa LET:n karsintafinaaliin Marokon esikarsinnoissa. Kuva: Tristan Jones/LET

Marika Voss tavoittelee paikkaa LET:n karsintafinaaliin Marokon esikarsinnoissa. Kuva: Tristan Jones/LET

Amatöörit Tiia Koivisto, Niina Liias sekä LETAS-kiertueella tällä kaudella pelannut Marika Voss osallistuvat viikonvaihteessa Mohammedia Golf Clubilla käytävään LET:n esikarsintaturnaukseen.

Kauden neljännessä ja viimeisessä esikarsintakilpailussa on mukana 57 pelaajaa, jotka kamppailevat pääsystä 17. joulukuuta alkavaan karsintafinaaliin. Jatkoon etenevien tarkka lukumäärä selviää kilpailun edetessä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje