16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Formulakuljettaja Heikki Kovalainen Minea Blomqvist-Kakon caddiena Abu Dhabissa

Molempien uraa yhdistää ensimmäinen iso voitto Unkarin maaperällä.

Suomen kautta aikain menestynein naispelaaja Minea Blomqvist-Kakko saa keskiviikkona Abu Dhabissa alkavaan LET-turnaukseen caddieksi toisen tunnetun kotimaisen urheilijan, kun espoolaisen bägiä Fatima Bint Mubarak Ladies Openissa kantaa hieman vauhdikkaammasta lajista tuttu Heikki Kovalainen.

Toistasataa starttia ja yhden voiton F1-urallaan tilastoinut Kovalainen tiedetään fanaattiseksi golfin ystäväksi. Hän osallistui tiistaina Saadiyat Beach Golf Clubin kentällä pelattavan turnauksen pro am -kilpailuun joukkueessaan Marokon Maha Haddioui.

Kovalaisen ainoa F1-voitto on peräisin Unkarin osakilpailusta vuodelta 2008. Myös Blomqvist-Kakon ensimmäinen pääkiertuevoitto tuli Unkarissa neljä vuotta aiemmin. Toisen ja toistaiseksi viimeisimmän LET-voittonsa hän saavutti Talissa pelatussa Finnair Mastersissa vuonna 2008.

Kiertueen rankingissa 87:ntena oleva Blomqvist-Kakko on pelannut tällä kaudella kuusi LET-turnausta. Paras sijoitus on Ranskan avointen 25:s tila. Kauden suurimman sekkinsä Blomqvist-Kakko on saanut Mediterranean Ladies Openista, josta hän kuittasi 3708 euron ansiot.

Minea Blomqvist-Kakon caddiena tällä viikolla toimiva Heikki Kovalainen on itsekin varsin taitava golfin pelaaja. Kuva VeVe Media

Abu Dhabin palkintoarvoltaan 550 000 dollarin kilpailussa on mukana koko Suomen parhaimmisto Noora Tammisen (ranking 37.) ja Ursula Wikströmin (ranking 54.) johdolla.

Krista Bakkerilla (ranking 72.) on tiukasti toinen jalka oven välissä myös ensi kauden kiertueelle, LETAS:in päätöskisassa kuudenneksi viime viikonloppuna  sijoittuneella Sanna Nuutisella (ranking 122.) riittää vähän enemmän venyttävää.

Turnauksen eturivin menestyssuosikkeja ovat muun muassa voittoa puolustava Beth Allen, Melissa Reid, Catriona Matthew, Georgia Hall, Florentyna Parker ja Klara Splikova.

Blomqvist-Kakko ja Wikström jakoivat viimevuotisessa Abu Dhabin kilpailussa parhaina suomalaisina 14. sijaa. Muita sinivalkoisia ei mahtunut 50:n joukkoon.

LET:n eri syistä hieman poikkeuksellisessa kalenterissa on tänä vuonna kahta majoria ja Solheim Cupia lukuun ottamatta 13 ”perusturnausta”, näistä vajaat 40 prosenttia pelataan seuraavan kuuden viikon aikana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje