16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Krista Bakker (-1) ja Noora Tamminen jakavat yhdeksättä sijaa Marokossa

Suomalaiskaksikolla on LET:n kisan puolivälissä kuusi lyöntiä kärkeen, neljä lyöntiä kakkostilaan. Myös Sanna Nuutinen (+5) pääsi jatkoon.

LET:n konkariosastoon luokiteltava 29-vuotias Walesin Lydia Hall (69-68,-7) on onnistunut pelaamaan molemmat kierroksensa alle 70 lyönnin Royal Dar Es Salamin kentällä. Hall on pelannut 132 kisaa ja voittanut näistä yhden.

Eroa Englannin Annabel Dimmockiin on kaksi lyöntiä, kisan ennakkosuosikkiin Suzann Petterseniin kolme lyöntiä. Pettersenillä on seitsemän LET:n kisan ykköstilaa, voittoprosentti hieman päälle kymmenen, joten tästäkin asetelmasta norjalaisen oletetaan kipuavan ykköseksi.

Krista Bakker (72-71,-1) on rakentanut kaksi tasaista tulosta. Viikonloppuna hänellä on Noora Tammisen (70-73,-1) tavoin mainio mahdollisuus kolkutella kärkinaisten kantapäille ja saavuttaa paras sijoitus kautta aikojen LET:lla.

Noora Tammisella on kaikilta neljältä LET-kaudeltaan sijoituksia kymmenen ensimmäisen joukkoon. Kuva: Tristan Jones

Tamminen pelaa uransa 60:n LET:n kisan, kymmenen joukossa hän on ollut kuudesti. Paras sijoitus (4.) tuli edellisvuonna samassa Marokon kisassa.

Myös Bakkerilla on Rabatista hyviä muistoja, hän oli yhdeksäs, kuten myöskin vuonna 2014 Hollannissa.

Sanna Nuutinen (76-73,+5) kiristi viimeiseen tulokseen jolla selvisi jatkoon.

Elina Nummenpää (+10), Oona Vartiainen (+11) sekä Minea Blomqvist-Kakko (+12) karsiutuvat selvällä marginaalilla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje