26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Kaske 24:s avauskierroksen jälkeen Singaporessa, Erofejeff 57:s

Janne Kaske on avauskierroksen jälkeen erinomaisissa asemissa Singaporessa.

Asian Tourin Singaporen kilpailun, The World Classic Championshipin avauskierroksen jälkeen Janne Kaske on kilpailussa lupaavasti sijalla 24. Haastajakiertue Asian Development Tourilla hyvää kautta pelaava Kaske teki torstaina tuloksen 73 (+2).

Peter Erofejeffin kierros vaati kaksi lyöntiä enemmän (75/+4). Kilpailun johtotulos on -2 (69).

Kasken kortti oli tänään erittäin värikästä luettavaa; kahdeksan birdien lisäksi kierroksella syntyi neljä bogia, ja kolme tuplaa.

”Aikamoinen päivä! Hurja, että sivuaa omaa kisarundilla tehtyä birkkuennätystä kenties vaikeimmalla pelaamallani kentällä. Täällä on vain ylimuodokkaiden griinien ja niiden ympäristöjen takia ero birdien ja bogin välillä häilyvän pieni. Löin ison kasan lähestymisiä alle pariin metriin ja tein helppoja birkkuja niistä”, Kaske kertoi.

”Musta hetki tuli, kun olin par 5:llä kahdella griinibunkkerissa ja tein siitä tuplan ja heti seuraavalla tupla perään. Täällä on vaan yleensä griinin ja väylän missattua aivan tekemättömässä paikassa, joten se selittää tuollaisen vuoristoratakortin.”

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)