Tasaisuus on valttia. Näin saattaa haikailla ainakin Padraig Harrington (-8), jonka ensimmäisen ja toisen kierroksen tulosten välillä oli 12 lyönnin ero. Harrington teki torstaina Innisbrookissa kenttäennätyksen, mutta palasi heti seuraavana päivänä ”tavallisten kuolevaisten” joukkoon.
Tuloksen 73 Transitions Championshipin toisella kierroksella pelannut irlantilainen ei lyönyt mielestään palloa yhtään huonommin kuin avauspäivänä. Syy oli lähinnä puttipelissä, joka oli varsinkin takayhdeksiköllä kehnoa.
”Olen tyytyväinen lyönteihini. Mutta kun pohjalla on kova tulos, on seuraavana päivänä usein vaikeampaa. Johtoasemassa käy helposti ylivarovaiseksi, ja siltä tuntui ajoittain viheriöillä”, Harrington sanoi.
”En tehnyt liikaa vahinkoa tänään, olen edelleen hyvissä asemissa.”
Kärkipaikan valloitti Jason Dufner, joka pelasi toistamiseen tuloksen 66. Hänen 36 reiän saldonsa käsittää kymmenen birdietä, eikä yhtään bogia. Hänen johtonsa Harringtoniin ja toista sijaa jakavaan William McGirtiin on kaksi lyöntiä.

Luke Donald palaisi voitolla takaisin maailman ykköseksi. © Getty Images
Dufnerilla on joka kerta kilpaillessaan tavallista enemmän pelissä. Hänellä on koossa 159 turnausta PGA Tourilla, mutta ensimmäinen voitto antaa yhä odottaa itseään. Dufner on maailmanlistalla 39:ntenä, ja ainoa pelaaja Top-50:ssä, jolla ei ole yhtään voittoa pääkiertueilta. Dufner nousi paremmin suuren yleisön tietoisuuteen viime elokuussa, jolloin hän pelasi KeeganBradleyn kanssa PGA Championshipin uusinnassa. Viikon kuluttua 35 vuotta täyttävä Dufner on tullut tunnetuksi hieman konemaisista esityksistään, mutta joutuu aika ajoin kamppailemaan pelinsä hyökkäävän puolen kanssa.
”On hyvä merkki, että olen noussut rankingissa niin korkealle ilman voittoja. Niiden avulla sijoitukset pomppaavat ylös oikein kunnolla”, Dufner sanoi. ”Olen hieman pettynyt, ettei voittoja tullut, mutta tänä vuonna on vielä paljon kilpailuja jäljellä. Ja ensi vuonna ja sitä seuraavana vuonna.”
Neljättä sijaa jakavien joukossa on sunnuntaina Puerto Ricossa voittanut George McNeill sekä voitolla maailman ykköseksi takaisin nouseva Luke Donald. He ovat tilanteessa seitsemän alle. Kymmenen joukkoon mahtuvat myös Jim Furyk, Sergio Garcia ja kentän ainoa isoisä Kenny Perry.
Harringtonin, Ernie Elsin ja Retief Goosenin aika US Mastersia ajatellen on käymässä vähiin. Paras tilanne heistä on Goosenilla, joka on OWGR-listalla vain niukasti Top-50:n ulkopuolella.
Marko Kuivasaari