16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Johnson hakee triplaa Pebble Beachin kisassa

Dustin Johnsonin hakee historiallista kolmatta perättäistä voittoa Tyynen Valtameren rannalta © Getty Images

Dustin

PGA Tourin viikonlopun kisan pääkenttä, Pebble Beach Golf Links on ympäri maailman muodostunut varsinaiseksi käsitteeksi. Ykköseksi USA:ssa niistä kentistä joille on mahdollista päästä pelaamaan rahalla, eli poislukien Augusta Nationalin.

Pebble Beachiin voidaan liittää useita superlatiivejä. Tourin kentistä se on pitudeltaan lyhin (reilut 6100 metriä), viheriöosumia tulee keskimäärin vähiten, vain 51,8 prosenttia. Pomppuisilla viheriöillä alle viiden jalan mitalta upotettujen puttien prosenttikin on Tourin alhaisin (94,42), sama on tilanne myös scramblingin osalta (45 %).

Kolmen ensimmäisen päivän aikana pelataan kierrokset myös Monterey Peninsulan ( Tourin toiseksi lyhin) ja Spyglass Hillsin kentillä. Kullakin pelaajalla on parinaan amatööri, joista suurin osa on näyttelijöitä, laulajia ja muiden urheilulajien huippuja. Kevin Costner ja Bill Murray ovat tämänvuotisen kisan kansainvälisesti tunnetuimmat megatähdet.

Vaikka kentät ovat lyhyitä, pitkälyöntiset ovat useana vuonna miehittäneet kärkipaikat.Dustin Johnson voitti 2009 kolmen kierroksen mittaiseksi jääneen kisan, viimevuonna hän uusi saavutuksensa lyönnin erolla ennen David Duvalia ja J.B Holmesia. Johnsonin sielussa on ikuisesti tahra edellisvuoden US Openista samalla kentällä. Johdettuaan selvästii ennen viimeistä päivää hän teki toisella reiällä keskelle väylää menneen avauksen jälkeen kahdeksikon lähipelisekoiluillaan ja menetti täysin konseptinsa pelaten lopulta 16 lyöntiä enemmän kuin edellispäivänä (66-82).

Osallistujalistalla ovat aiemmista voittajista myös kolmasti vuosien varrella juhlinut Phil Mickelson, tuore Ryder Cup-kapteeni Davis Love III sekä voittonsa lisäksi kolmasti kakkoseksi jäänyt Vijay Singh joka oli edellisviikolla Phoenixissa kolmas.

PadraigAbu Dhabissa väärän merkkauksen johdosta diskattu Padraig Harrington tekee vuoden USA debyyttinsä. Irlantilainen ei lukeudu ykkösketjun suosikkeihin, mutta parhaimmilllaan loistava lähipelaaja saattaa roikkua pitkään kärjen kiusana. Yksikään eurooppalainen ei yli 70 vuoden aikana ole onnistunut Bing Crosbyn nimeä pitkään kantanutta kisaa voittamaan.

Vaikka Pebble Beachin kenttä on paperilla lyhyt, on sillä terävät hampaat varsinkin kierroksen loppupäässä. 14:s ja kuuluisa 18:s olivat edelliskaudellakin Tourin kaksi vaikeinta par-viitosta. Näistä ensiksimainittu kilpailee myös vahvana ehdokkaana sarjassa, ”koko tourin kinkkisin viheriö”. Viheriö viettää etureunaansa päin, suuri osa hieman väärään kohtaan alastulleista palloista valuu kauas viheriön eteen.

Pebble Beachissa pelataan tavanomaista kuivempaa kenttää sateiden vähyyden vuoksi. Yleensä viheriöille on päässyt tykittämään pidemmiltäkin matkoilta suoraan lipulle, nyt odotettavissa on enemmän pomppupalloa viimevuotisen US Openin malliin.

Teemu Tyry

Golfohjelmat televisiossa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje