15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][13]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Yliopistogolf

Jo kahdeksas voitto – Kiira Riihijärvi tyrmäävän ylivoimainen yliopistoturnauksessa

Kiira Riihijärvi tekee vakuuttavaa jälkeä Yhdysvaltain college-golfissa. Kuva: SGL

Nicola Fall kuului joukkuekilpailun voittaneen Nova Southeasternin parhaimmistoon.

Kiira Riihijärvi oli omaa luokkaansa tiistaina Palm Beach Gardensissa Floridassa päättyneessä yliopistoturnauksessa. NSU Shark Invitationalia alusta alkaen johtanut oululainen pelasi 54 reiän kisassa tuloksen 210 (-6) jättäen joukkuekaverinsa Sofia Cadavidin ja Nova Southeasterinin Sofia Garcia Austtin peräti kymmenen lyönnin päähän.

Tampa Universityn ykköspelaaja Riihijärvi on aloittanut college-kautensa räväkästi, sillä voitto oli hänelle jo toinen perättäinen ja kaikkiaan kahdeksas henkilökohtaisissa yliopistokilpailuissa. Hän jäi PGA Nationalin Fazio Coursella vain lyönnin päähän kentällä pelattujen college-kisojen ennätyksestä.

Neljättä ja viimeistä lukuvuottaan Tampassa opiskeleva Riihijärvi kunnostautui kesällä sijoittumalla Irlannissa käydyssä Womens Amateur Championshipissä viidenneksi. Kesäkauden viimeisessä kilpailussaan Finnish Amateur Championshipissä eli Erkko Trophyssä maajoukkuepelaaja otti puolestaan voiton.

Amatöörien maailmanlistalla parhaana suomalaisena sijalla 95 oleva Riihijärvi tulee parantamaan asemiaan rankingin seuraavassa päivityksessä. Hänen paras noteerauksensa WAGR-listalla on 90:s.

Suomalaisten hienoa panosta Palm Beach Gardensilla täydensi neljännen sijan jakanut Nicola Fall (+5). Nova Southeastern Universityn riveissä pelaava vantaalainen kuului joukkuekilpailun voittaneeseen viisikkoon. Riihijärven Tampa ”Spartans” sijoittui joukkuekisassa kakkoseksi.

Lue seuraavaksi: EM-kilpailut koulivat Kiira Riihijärvestä menestyjän ja yliopistonsa ykköspelaajan

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje