16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Jatkuuko Blomqvistin nousuvire?

Minea Blomqvistilta on lupa odottaa hyvää sijoitusta Suzhoussa. © Getty Images

Vaikka Minea Blomqvistin pelit LPGA Tourilla sujuivat tänä vuonna vaisusti, on loppukaudesta jäämässä kuitenkin mukava maku suuhun. Hän ylsi viime viikonvaihteessa Sanyassa pelatussa turnauksessa viidenneksi, mikä merkitsi kauden kolmatta top-5-sijoitusta naisten Euroopan kiertueella.

Kaikkiaan 11 kilpailua LET:llä pelannut Blomqvist on muutamien hyvien sijoitusten avulla koonnut kiertueelta 72 931 euron tienestit. Tämä oikeuttaa ansiolistalla 25. tilaan. Ursula Wikström on seuraavaksi parhaana suomalaisena sijalla 45, tienattuaan 18 kilpailussaan reilut 25 000 euroa vähemmän kuin Blomqvist.

Blomqvistilla on seuraavan kerran mahdollisuus kohennella asemiaan ansiolistalla tulevana viikonloppuna, kun vuoronsa saa toinen peräkkäinen Kiinan rajojen sisäpuolella pelattava turnaus. Hän uskoi Sanyan kisan jälkeen omaavansa Suzhoussa edellytyksiä kunnon saavutukseen:

”Nyt vielä vähän skarppausta avauksiin ja putteihin sekä mieli rauhallisemmaksi, niin on edellytykset taistella vaikka voitosta.”

Yani

Yani Tseng ei kyllästy voittamaan. &copy Getty Images

Perjantaina alkavassa kisassa ovat muista suomalaisista mukana myös Kaisa Ruuttila, Jenni Kuosa sekä Riikka Hakkarainen. Heistä kauden mittaan 40 872 euroa ansainneen Ruuttilan esitykset ovat olleet sen verran rohkaisevia, että korkea sijoitus Suzhoussa on kaikin puolin realistinen.

Tsengillä kymmenen täynnä

Kisan kiistaton voittajasuosikki on naisten huippugolfia tällä hetkellä lähes yksinvaltiaan tavoin hallitseva Yani Tseng. Taiwanilainen otti viime sunnuntaina kotimaassaan jo kauden kymmenennen voittonsa. Näistä seitsemän on tullut LPGA Tourilta, kaksi LET-kiertueelta sekä yksi naisten Aasian kiertueelta.

”Jokainen viikko, jokainen reikä ja jokainen lyönti ovat oma haasteensa. Yritän jälleen parhaani ja toivottavasti voitan”, Tseng sanoi Suzhou Taihu Ladies Openin lehdistötilaisuudessa.

Muita kisan potentiaalisia menestyjiä ovat mm. Lee-Ann Pace, Laura Davies, Melissa Reid, Christel Boeljon sekä Caroline Hedwall. Myös viime sunnuntaina Sanyassa voittanut Australian Frances Bondad on turnauksessa mukana.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje