16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Janne Kasken juna kulki AT:n kilpailussa väärään suuntaan

Janne Kasken pelistä puuttui lauantaina toisen kierroksen kaltainen lento. Kuva: Getty Images

Toisen kierroksen hieno ote ei kantanut lauantaille.

Kärki karkasi Janne Kaskelta (-3) Hongkongissa meneillään olevan Asian Tourin kilpailun kolmantena päivänä. Hän pelasi Hong Kong Openissa lauantaina tuloksen 70, ja putosi kärkikymmenikön tuntumasta top 30:n ulkopuolelle.

Perjantain toiseksi kovimman tuloksen pelannut Kaske teki kolmannella kierroksella kolme birdieä ja kolme bogia. Päivän tapahtumarikkain vaihe osui seitsemän viimeisen reiän jaksoon, missä syntyi viisi parista poikennutta reikätulosta.

Kärki karkasi nousua viikonvaihteessa toivoneelta Kaskelta (33:s) kymmenen lyönnin päähän. Yhdeksättä sijaa jakavat pelaajat ovat neljän lyönnin päässä, joten päätöspäivän vahvalla esityksellä top 10:n hätyyttely on edelleen mahdollista.

Turnauksen paalupaikalla jatkaa Australian Wade Ormsby (-13). Eroa Thaimaan Gunn Charoenkuliin on kaksi lyöntiä. Kilpailun nimekkäimmät osallistujat, USA:n Tony Finau ja Open Championshipin viime heinäkuussa voittanut Irlannin Shane Lowry (-7) ovat yhdeksättä sijaa jakavien pelaajien joukossa.

Kaske saa kisan finaalikierroksella seuraa Australian Marcus Fraserista ja hongkongilaisesta amatööristä Terrence Ng:stä. Fraser on kolminkertainen ET-voittaja, jolla on myös kaksi ykköstilaa Asian Tourilta. Hän osallistui vuonna 2016 Rion olympialaisten golfturnaukseen. Hän johti kilpailua kaksi ensimmäistä kierrosta, mutta joutui lopulta taipumaan jaetulle viidennelle sijalle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje