16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Janne Kaske innoissaan Singaporen kisakentästä

Kautensa Hongkongissa hyvin avannut Janne Kaske arvioi Sentosan kentän sopivan pelilleen paremmin kuin viimeviikkoisen kisa-areenan.

Janne Kaske pelaa vuoden toisen kilpailunsa Asian Tourilla kuuvalla viikolla Singaporessa. Palkintopotissa on miljoona dollaria. Viime viikolla Kaske ylsi Hong Kopng Openissa sijalle 35 väläytellen etenkin kisan toisella kierroksella osaamistaan.

Ennen vuoden ensimmäistä kisaa Kaske ei oikein osannut arvioida pelinsä tilaa. Neljän kisakierroksen jälkeen tilannekatsaus on terävämpi ja arvio omasta kunnosta vieläpä positiivinen.

”Terveisiä Singaporesta! Täällä on kaikki valmista ja tuntuu, että olisin kaikilla osa-alueilla huomattavasti terävämpänä kuin pitkään aikaan”, Kaske sanoo.

Kisa pelataan Sentosa Golf Clubilla, ja kisakentästä Kaskella on vain positiivista sanottavaa.

”Kenttä on melko pitkä, paljon tullaan keskiraudoilla, ja välillä vähän pidemmilläkin, sisään. Kiva, ettei tästä kisasta ole tulossa wedge- ja puttikisaa, tämmöinen setup sopii mulle yleensä paljon paremmin.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje