16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Isäntä tuuliajolla – Phil Mickelson valahti jumboksi PGA Tourilla

Phil Mickelsonilla oli torstaina vitsit vähissä. Kuva: Getty Images

Mickelsonin kierros La Quinta Country Clubin kentällä mureni katastrofaalisella kahdeksannella reiällä.

Phil Mickelson ei ehkä lukeudu Kalifornian La Quintassa pelattavan The American Express -turnauksen eturivin menestyssuosikkeihin, mutta torstain esitys oli häneltä odottamattoman heikko.

PGA Championshipin hallitseva mestari on kilpailussa ensimmäisen päivän jälkeen jaetulla viimeisellä sijalla tuloksellaan 78 (+6).

Oman säätiönsä kautta kolmen kentän American Expressiä isännöivä Mickelson pelasi avauspäivänä La Quinta Country Clubilla. Musertavin hetki osui kahdeksannelle (par 4) reiälle, johon hän käytti peräti yhdeksän lyöntiä.

Vasuri ei löytänyt peliinsä rytmiä missään vaiheessa torstain kierroksella. Ensimmäinen takaisku tuli jo toisella reiällä Mickelsonin lyötyä avauksensa pelialueen rajojen ulkopuolelle. Kasilla hän sivalsi kaksi draivia out of bounds, ja käytti etuysiin 42 lyöntiä.

Mickelson, 51, ei suostunut kierroksen jälkeen kommentoimaan esitystään, vaan suuntasi tuloskortin jätettyään suoraan harjoitusalueelle.

Maailmanlistan 35:s on voittanut turnauksen kahdesti ja sijoittui vuonna 2019 toiseksi. Kolme vuotta sitten vasuri dominoi samaisella La Quintan kentällä jäätyään vain lyönnin päähän viitosella alkavasta tuloksesta. Nyt hän käytti La Quintalla jokaista reikää kohden keskimäärin yhden lyönnin enemmän.

Kuusinkertainen major-voittaja pelaa perjantaina PGA Westin Nicklaus Coursella, jossa hän tarvitsee kovan tuloksen noustakseen kamppailemaan kilpailun 54 reiän cutista.

Mickelson ei saavuttanut viime toukokuussa saavuttamansa major-voiton ohella muita top 10- tai edes top 15 -sijoituksia. WGC-FedEx St. Jude Invitational -kilpailussa hän oli 17:s.

Austin Cook ja Matthew Wolff kirjasivat Mickelsonin tavoin tuloksen 78, mutta he pelasivat torstaina huomattavasti vaativammalla PGA Westin Stadium Coursella.

American Expressin kärkipaikkaa jakavat La Quintalla tuloksen 62 (-10) pelanneet FedEx Cupin hallitseva mestari Patrick Cantlay sekä Lee Hodges. Ensin mainittu oli kierrostaan seitsemän reiän jälkeen seitsemän alle, mutta jatkossa tahti hieman laantui.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje