16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Immelman löytämässä kuntonsa

Trevor Immelman alkaa saada vähitellen juonen päästä kiinni. © Getty Images

Kauden paras kierrostulos sai takavuosien Masters-voittajan uskomaan, että huippukunto on sittenkin löydettävissä. Vajaat pari vuotta ranneleikkauksensa jälkeen Trevor Immelman on palaamassa hiljalleen omalle tasolleen.

Eteläafrikkalainen pelasi Greenbrier Classcin avauskierroksella tuloksen 64 lyöntiä, millä heltiää niukka johto ennen viiden miehen ryhmää.

”Toivottavasti olen jo lähellä. Tästä pelistä ei koskaan tiedä. On ollut turhauttavat pari vuotta, kun en ole pystynyt svingaamaan ja harjoittelemaan niin kuin haluan. Olen kuitenkin pystynyt tällä kaudella työskentelemään niiden asioiden parissa, jotka toivat minulle aiemmin menestystä”, Immelman sanoi.

Viime vuoden kisassa karsiutunut Immelman teki kierroksellaan seitsemän birdietä ja yhden bogin. Mainion kierroksen takeena oli onnistunut rautapeli, sillä hän missasi torstaina vain yhden griinin. Birdieistä viisi tuli n. kolmen metrin päästä reiästä.

”Alan ehdottomasti nähdä edistymisen merkkejä pelissäni. Täytyy vain olla kärsivällinen.”

Immelmanin ranteessa ilmeni ongelmia vuoden 2008 loppupuolella. Vamma vaati leikkaushoitoa seuraavana syksynä – edessä oli usean kuukauden mittainen kuntoutus. Kolmen viime kauden aikana Immelman on ollut lähimpänä top-10-sijoitusta maaliskuussa, kun hän sijoittui Arnold Palmerin turnauksessa 12:nneksi.

Toista sijaa White Sulphur Springsissä, Länsi-Virginiassa jakavat Gary Woodland, Billy Mayfair,Derek Lamely, Webb Simpson ja Steven Bowditch. Heidän kisansa käynnistyi tuloksella 65.

Greenbrier

Greenbrier Classicissa mukana oleva Tom Watson skippasi US Senior Openin. &copy Getty Images

Yleisön suurimman huomion keräsi ryhmä, jossa pelasivat Phil Mickelson (70), turnauksenvoittoa puolustava Stuart Appleby (71) sekä tämänvuotisen US Senior Openin sivuuttanut Tom Watson (75).

”Aivan erilainen kenttä, olin tänään selvästi kolmas pyörä”, sanoi viime vuoden kisan finaalikierroksella tuloksen 59 pelannut Appleby.

Old White TPC on kokenut melkoisia muutoksia vuoden sisällä. Uusien lyöntipaikkojen myötä kenttään on tullut lisää mittaa. Lisäksi griinien ruoholajiketta on vaihdettu, mikä ei tee viheriöistä enää yhtä vastaanottavaisia kuin aiemmin.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje