11.–18.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Huippugolfin pahin takalukko – mitä ihmettä on tapahtunut kolminkertaiselle Ryder Cup -pelaajalle?

Hunter Mahanin ahdinko syvenee. Kuva: Getty Images

Golfkenttien todellisena luottomiehenä tunnetuksi tulleen Hunter Mahanin pelistä ei näytä tulevan enää mitään.

Golfissa isoillekin tähdille tulee toisinaan heikkoja kausia, jolloin pelkästään parin alittaminen 18 reiän kierroksella tuntuu olevan kovan työn ja vaivan takana. Hunter Mahan tuntuu kuitenkin menettäneen totaalisesti itseluottamuksensa golfkentällä. Hänen tilastonsa on suorastaan karua luettavaa, eikä labyrintista tunnu löytyvän minkäänlaista ulospääsyä.

Maailmanlistalla 19 viikkoa top-kympissä ja parhaimmillaan neljäntenä ollut Mahan on pelannut tänä vuonna 11 turnausta PGA Tourilla ja karsiutunut jokaisessa. Viimeksi tuli kesken kaiken lähtö lähellä Tampaa Palm Harborissa meneillään olevasta Valspar Championshipistä, missä jatkopaikka pakeni kuuden lyönnin päähän.

Isoja ongelmia Mahanilla, 38, on riittänyt jo pitkään, sillä sitten vuoden 2015 hän on saavuttanut ainoastaan kaksi top 10 -sijoitusta. Molemmat ovat peräisin vuodelta 2018, joista toinen on Yhdysvaltain kakkoskiertueelta Korn Ferry Tourilta, jonka kisoista hän on joutunut välillä hakemaan uutta vauhtia.

Mahan on pelannut vajaan 5,5 vuoden aikana 122 turnausta ja kokenut näissä peräti 74 karsiutumista. Tilanne on synkkä huomioiden Mahanin menestyshistoria, johon mahtuu kaksi WGC-sarjan, yksi FedEx Cupin playoffien ja kolme muuta PGA Tourin kilpailun voittoa. Kovin saavutus on vuodelta 2012, jolloin hän kaatoi WGC:n Match Play -turnauksen finaalissa Rory McIlroyn numeroin 2/1.

Ryder Cupissa ja Presidents Cupissa entinen luottomies on nähty yhteensä seitsemän kertaa. Mahan oli viime vuosikymmenellä yksi säännöllisimmin major-turnauksissa voittajien joukkoon ennustetuista pelaajista. Voittoja ei näissä ole tullut, mutta top 10 -sijoituksia on joka tapauksessa koossa kunnioitettavat kahdeksan kappaletta.

Sitten vuoden 2016 Masters Tournamentin, Mahanilla ei ole enää ollut asiaa major-kilpailuihin. Se kertoo, miten syvässä kuopassa Oklahoma State -yliopistojoukkueen entinen pelaaja on.

Mahan aloitti Valspar Championshipin tuloksella 71. Lyönnin verran parempi noteeraus olisi rikkonut perjantaina hänen karmean tilastonsa, mutta tulos 76 sinetöi kiusallisen tosiasian venyttäessään karsiutumisputken viiden kuukauden mittaiseksi.

Valspar Championshipin kärjessä ei tapahtunut kolmannen kierroksen jälkeen muutoksia, Keegan Bradleyn ja Sam Burnsin jakaessa edelleen kärkipaikkaa tilanteessa -14. Max Homa (-13) hiostaa parivaljakkoa lyönnin päässä.

Norjan Viktor Hovland (-7) jakaa parhaana eurooppalaisena 12. sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje