16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Ford Antalyan turnauksen ykköseksi

Charlie Fordin ura ammattilaisena on käynnistynyt vauhdikkaasti. Jo viides turnaus tuotti voiton. © Getty Images

Englannin Charlie Ford nappasi uransa ensimmäisen voiton Euroopan kakkoskiertueella sunnuntaina. Voittaja ratkesi vasta uusinnassa, johon Ford sai seurakseen upean tuloksen 63 finaalikierroksella pelanneen Oscar Florenin. Ruotsalainen venytti itsensä voittotaisteluun oltuaan kolmen kierroksen jälkeen vasta sijalla 30.

Ford oli 17:llä lyönnin jo pitkään maalissa ollutta Florenia jäljessä. Mutkia näytti tulleen matkaan loppusuoralla, kun hänen avauksensa päätyi karheikon puolelle alamäkeen, jossa vielä puu esti suoran yhteyden griinille. Tästä huolimatta britti löi pallonsa haitat kiertäen lipulle ja teki yllättäen birdien. Hänelle siunaantui vielä viimeisellä griinillä hyvä birdiepaikka, mutta pallo lipui niukasti reiän ohi.

Uusintaa ei kuitenkaan tarvinnut pelata yhtä reikää enempää, Fordin ratkaistessa voiton heti kättelyssä birdiellään. Voitto oli hänelle uran ensimmäinen ammattilaisuralla, joka käynnistyi viime syksynä ennen Euroopan Tourin karsintafinaalia. Viides kilpailu ammattilaisena toi lauantaina 25 vuotta täyttäneelle Fordille 28 000 euron ansiot, jonka myötä hän nousee Challenge Tourin tienestilistalla toiseksi.

Myös vielä ensimmäistä CT-voittoaan jahtaava Floren tienasi Antalyasta 19 250 euroa, joka nostaa lupaavan ruotsalaisen kiertueen rankingissa neljänneksi.

”En olisi villeimmissäkään haaveissani osannut kuvitella, että voittaisin turnauksen näin nopeasti ammattilaisena. 17:n jatkolyönti oli käännekohta. Vaikka saisi lyödä 100 palloa samasta paikasta uudestaan, niin todennäköisesti yksikään ei olisi niin lähellä kuin kilpailulyöntini”, Ford sanoi.

Englannin Stuart Davis (-10) jäi uusinnasta lyönnin ja oli kolmas. Yhdeksän alle pelanneet Norjan Jan-Are Larsen ja Etelä-Afrikan Branden Grace jakoivat neljännen sijan.

Turkin kisassa oli mukana myös neljä suomalaista, joista kukaan ei kuitenkaan onnistunut selvittämään turnauksen cut-rajaa perjantaina.

Challenge Tourin seuraava turnaus, Allianz Open pelataan tulevalla viikolla Le Val André’ssa, Ranskassa. Suomalaisista mukana on ainakin Antti Ahokas.

Marko Kuivasaari

Brittikaksikko Turkin CT-kisan keulilla

Englannin Charlie Ford sekä Stuart Davis pitävät Antalyassa pelattavan Turkish Airline Challengen kärkipaikkaa hallussaan 54 reiän jälkeen. Kisan kärkipää meni lauantaina täysin uuteen muotoonsa, kun kahden kierroksen jälkeen vahvasti pelanneet epäonnistuivat. Kaikki suomalaiset putosivat kisan jatkosta perjantaina.

Charlie

Charlie Ford on parantanut peliään päivä päivältä Antalyassa. &copy Getty Images

Turkin CT-kisa muuttui suomalaisittain hieman latteaksi, kun kahden kierroksen jälkeen epäonnistuneet Mikko Korhonen, Antti Ahokas, Roope Kakko sekä Jaakko Mäkitalo lipsahtivat kukin vuorotellen laulukuoroon. Heistä Korhonen mahdollisimman niukalla marginaalilla.

Latteat ovat tunnelmat varmasti myös Antalyassa pelattavan turnauksen kärkikamppailussa 36 reiän jälkeen olleiden pelaajien keskuudessa. Kisaa puolivälissä johtanut Skotlannin Jamie McLeary pelasi lauantaina tuloksen 77 pudoten tulosluettelossa aina sijalle 19 saakka.

Toisen sijan jakaneet Ranskan Michael Lorenzo-Vera (10:s) ja Englannin Sam Walker (24:s) tarvitsivat hekin kolmanteen kierrokseensa 74 ja 77 lyöntiä.

Kisan kärkikaksikkona ennen sunnuntain finaalikierrosta on Charlie Ford ja Stuart Davis, yhteistuloksellaan -9. Brittien kierrokset 73-68-66 sekä 72-68-67 ovat olleet läpi turnauksen nousujohteisia, joten samanlaisen trendin jatkuessa heiltä voi odottaa vahvaa panosta myös kisan päätöspäivänä.

Kolmannen sijan jakavat Ranskan Charles-Edoard Russo sekä Hollannin Wil Besseling, lyönnin päässä kärjestä.

Marko Kuivasaari

Suomalaiset rannalle Antalyassa

Ei

Ei ollut perjantaina muuten hyvin pelanneesta Antti Ahokkaasta suomalaisten pelastajaksi Turkin CT-kisassa.

Mikko Korhonen, Antti Ahokas, Roope Kakko ja Jaakko Mäkitalo epäonnistuivat kautta linjan kauden ensimmäisessä Euroopan mantereella pelattavassa Challenge Tourin kisassa. Yhdelläkään heistä ei ole asiaa turnauksen jälkimmäiselle puoliskolle. Kärjessä on Skotlannin Jamie McLeary.

Suomalaisnelikko Mikko Korhonen, Antti Ahokas, Roope Kakko sekä Jaakko Mäkitalo eivät keksine Antalyassa, Turkissa pelattavan Challenge Tourin kisan kahdesta ensimmäisestä kierroksesta liiemmin kerrottavaa jälkipolvelleen.

Heistä jokaisen kohtaloksi koitui perjantaina karsiutuminen Turkish Airlines Challengen jatkokierroksilta. Lähimmäksi pääsi Korhonen (+1), joka jäi cut-rajasta lyönnin.

Ahokas pelasi toisella kierroksella suomalaisista parhaiten, mutta 69 lyönnin tulos ei auttanut viemään lappeenrantalaista jatkoon ensimmäisen päivän kehnon (77) suorituksen vuoksi. Kakko (+9) ja Mäkitalo (+10) olivat sinivalkoisista Turkissa vahvimmin tuuliajolla.

Antalyan kisan johdossa on 36 reiän jälkeen Skotlannin Jamie McLeary, yhteistuloksellaan -8. Toisen sijan, lyönnin päässä McLearystä, jakavat Euroopan Tourilta tuttu Michael Lorenzo-Vera sekä brittilupaus Sam Walker.

Marko Kuivasaari

Suomalaisilla sysimusta päivä Turkin CT-kilpailussa

Mikko Korhonen (+2, 15 reikää) on ainoana suomalaisista sadan ensimmäisen joukossa torstain pelipäivän keskeydyttyä yhdeksän pelaajan osalta ukkosen johdosta.

Mikko

Mikko Korhosen avauskierros jäi ukkosen johdosta torstaina kesken. Kuva World Cupista.

Suomalaisnelikko Mikko Korhonen (+3), Roope Kakko (+4) , Antti Ahokas +5) ja Jaakko Mäkitalo ( +8)on kovan urakan edessä toisella kierroksellaan Carya Golf Clubilla Antalayassa. Cut-rajaa lähimpänä, kahden lyönnin päässä on Korhonen. Kakolla ja Ahokkaalla jatkokierroksille pääseminen vaatii todella isoa peliä , tulosta 67-68. Jaakko Mäkitalo tarvitsisi oletettavasti tuloksen 64 päästäkseen mukaan, joten hänelle perjantainn peli on lähinnä virittäytymistä tuleviin taistoihin.

Kakko teki päivän aikana kolme birdietä, mutta sortui epätasaisuuteen.Kärjessä on kolme miestä tuloksella 66, heidän joukossaan Euroopan Tourilla jo vuonna 1996 voittanut Raymond Russell.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje