26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Erofejeff ja Tamminen voittoihin FT-finaalissa

Noora Tamminen ei saanut Nordcenterissä muista kunnon vastusta. Kuva: Finnish Tour

FT-kauden loppuhuipennus koettiin Nordcenterin finaaliturnauksen viimeisellä viheriölle. Läpi kilpailun kärkikaksikkona olleet Pasi Purhonen ja Peter Erofejeff saapuivat päätösväylälle tasatilanteessa, kaukana karussa muista pelaajista. Molemmat lähestyivät par-vitosen vaikeaan paikkaan kahdella, josta birdien tekeminen vaati pehmeitä käsiä. Erofejeffin bunkkerilyönti tiukassa paikassa jää muistoihin yhtenä komeimmista tiukan paikan lyönneistä FT:n historiassa. Metrin päähän päätynyt lyönti antoi kokeneelle Purhoselle paljon paineita omaan chippiinsä. Vahvasti rinteen häiritsemä lyönti oli Purhosella lähes mahdoton pysäytettäväksi reiän lähelle griinin takaa. Konkari pelasi pallon fiksusti reiän alapuolelle jättäen itselleen kuuden metrin birdie-yrityksen. Ohi mennyt birdie-putti antoi Erofejeffille ensimmäisen ottelupallon – enempää ei tarvittu. 67 lyönnin kierros asetti hänet yhteistulokseen -7. Niin ikään mahtavan kilpailun pelannut Purhonen jäi Erofejeffistä lyönnin päähän. ”Aivan mahtava fiilis voittaa näin upea kilpailu. Sain pelata kaikki kolme päivää Pasin (Purhonen) kanssa ja ensimmäiset kaksi mukana oli vielä Toni Karjalainen. En usko, että ilman heitä olisin saanut itsestäni näin paljoa irti ja nyt voittorahoilla lähdetään hakemaan avovaimon kanssa uutta sohvaa Ikeasta”, Erofejeff sanoi tuoreeltaan kisan päätyttyä.

Peter

Peter Erofejeff piti Pasi Purhonen lopputiimellyksessä takanaan. Kuva: Finnish Tour

Kisan pääpotti 5500 euroa lämmitti myös sydäntä. Euroopan kiertueen karsintoihin lähtevä Erofejeff ei ollut täysin varma, oliko hänen kohdallaan kyseessä jopa ammattilaisuran suurin shekki. ”Ai saako voitosta noin paljon? En ole ihan varma, että onko isoin, joskus Ecco Tourin finaalista tarttui samankaltainen summa mukaan. Tuntuu kyllä erittäin hyvältä ja toivon, että jokainen muukin pelaaja tässä maassa saa joskus kokea yhtä antoisan fiiliksen”, voittaja hehkui. Valmennettavansa taakse jäänyt Purhonen ei ollut kisan ratkaisuhetkillä pelinsä kanssa parhaimmillaan. Kolmen lyönnin johdossa viidelle viimeiselle reiälle lähtenyt Purhonen menetti paalupaikkansa tehtyään tuplan 14:llä ja bogin 15:llä. Par-tuloksia viimeiset kolme reikää tehtaillut Purhonen taipui lopulta Erofejeffin viimeisen reiän birdie-upotukseen. PGA:n mestaruuden ja Paltamon Nordic Leaguen kilpailun voittanut Purhonen sai kuitenkin mahtavaa jatkoa hienolle kotimaan kaudelleen. ”Kyllä Pasin päänahka merkitsee mulle tosi paljon. Ollaan tehty hyvää työtä ja tässä tapauksessa minä voitin. En olisi kyllä yhtään yllättynyt, mikäli tätä voittopuhetta pitäisi Pasi enkä minä – sen verran vakuuttavaa golfia hän tällä hetkellä pelaa.” Kolmannen sijan jakoivat Ossi Mikkola ja Toni Karjalainen kahdeksan lyöntiä voittajalle jääneinä. Niclas Hellberg ja Markus Ervasti olivat seuraavina.

Miesten sarjan ranking-voitto oli jo ennen Nordecenterin kisaa varmistunut Aasian kiertuetta parhaillaan Macaussa pelaavan Joonas Granbergin eduksi. Tamminen suvereeni naisten voittaja

Noora

Noora Tamminen nousi naisten rankingissa kolmanneksi. Kuva: Finnish Tour

Tammer Golfin Noora Tamminen piti odotetusti viimeisellä kierroksella muut takanaan. Kahdeksan lyönnin johdosta viimeiseen kierrokseen lähtenyt tamperelainen koki kuitenkin, että kierros oli melko haastava. Voitto varmistui kuitenkin helposti, sillä toiseksi noussut Minna Vuorenpää jäi seitsemän lyönnin päähän. ”Tänään oli vähän hankalampi päivä varmaan myös lähtökohdista johtuen. Kisa kokonaisuutena jättää kuitenkin tosi hyvän maun kotimaan kaudesta, sillä vaikeissa olosuhteissa pelasin urani ensimmäisen bogittoman kierroksen toisella rundilla. Kausi tulee jatkumaan vielä yhden kisan verran ja sitten aletaan tähdätä ensi kauteen”, onnellinen voittaja totesi. Tamminen nousi naisten rankingissa kolmannelle sijalle voittonsa myötä. Loistavan kirin tehnyt Vuorenpää lähestulkoon saavutti viidennellä sijalla ranking-voittonsa varmistaneen Annika Nykäsen.

”Tämä on aivan uskomaton fiilis voittaa jotain näin merkittävää. En olisi mitenkään voinut uskoa ennen kauden alkua, että pystyn tällaiseen. Kun Minna (Vuorenpää) nousi toiseksi ja itse menetin otetta peliin lopussa, aloin jo miettiä, että mitenköhän tässä käy. Ei siihen montaa pistettä tainnut jäädä väliin – mahtava fiilis”, Nykänen sanoi. Vuorenpään kaudesta jäi puuttumaan täysosuma. Saldo neljä kisaa pelanneella hämeenlinnalaisella oli silti mainio – neljä kakkossijaa. Voitot väistelivät Vuorenpäätä ratkaisuhetkillä, eikä viimeisenkään kilpailun hopeaa voida missään nimessä pitää häpeänä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje