Englantilaispelaaja iski DPWT:llä sensaatiomaisesti kaksi hole in onea samalla kierroksella - Golfpiste.com

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista

8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][28]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Englantilaispelaaja iski DPWT:llä sensaatiomaisesti kaksi hole in onea samalla kierroksella

Dale Whitnell pelasi Durbanissa ikimuistoisen kierroksen. Kuva: Getty Images

Oliver Lindell luisui kesken jääneellä kierroksella karsintaviivan alapuolelle.

Dale Whitnell (-9) ylsi perjantaina poikkeukselliseen temppuun Etelä-Afrikan Durbanissa meneillään olevassa DP World Tourin kilpailussa. Hän teki 63 lyönnillä sujuneella kierroksellaan kaksi hole in onea, ensimmäisen Durban Country Clubin kentän toisella ja toisen 12. reiällä.

DP World Tourin historiassa on pystytty vastaavaan suoritukseen vain kerran aikaisemmin, kun Australian Andrew Dodt täräytti kaksi holaria vuoden 2013 Nordea Mastersissa.

”En ollut tehnyt aiemmin yhtään hole in onea turnauksessa, joten kaksi samalla kierroksella on hyvin erityistä. Oli omituinen tunne kentällä. Elimistö pumppasi adrenaliinia, mutta samalla piti keskittyä täysillä olennaiseen. Onnistuin siinä mielestäni hyvin”, jaetulle yhdeksännelle sijalle noussut Whitnell sanoi.

Ensimmäisessä ”ässässä” hän käytti mailanaan rautaseiskaa ja jälkimmäisessä 50-asteista wedgeä.

Whitnellin, 36, ainoa DPWT-voitto on peräisin vuoden 2023 Scandinavian Mixed -kilpailusta. Englantilainen on ollut maailmanlistalla parhaimmillaan sijalla 183, mutta hänen tuorein rankkauksensa on 545:s.

Kilpailun suomalaisedustaja Oliver Lindell (par) on tiukan paikan edessä, kun South African Open Championshipin toista kierrosta jatketaan lauantaiaamuna.

Hän pääsi kierrokselleen vasta kello 16.30, kun tiistaiyön rankkasateista johtuneet tulvat viivyttivät kilpailun läpiviemistä toista päivää. Lindell pelasi ennen hämärän laskeutumista seitsemän reikää kolme yli parin, ja on ajautunut jaetulle 95. sijalle. Eroa tällä hetkellä viimeisissä jatkopaikoissa kiinni oleviin pelaajiin on neljä lyöntiä.

Lindellin lyhyt piipahdus kentälle oli murheellinen. Hän aloitti perjantaina tuplabogilla ja bogilla ja sortui viidennellä (kentän 14.) reiällä toiseenkin tuplabogiin. Kaksi birdieä toivat pientä lohtua muuten vaisuun suoritukseen.

”Ekan väylän tuplabogey meni hieman pään sisään. Missasin sen jälkeen väyliä todella niukasti, minkä jälkeen pallot olivat todella mutaisia. Isoin virhe tänään yleisesti oli lyödä pallo väylälle alas niin, että se rullasi märkään raffiin”, Lindell sanoi.

Selvää on, että Lindell tarvitsee karsintarajan selvittääkseen isoa onnistumista, kun peli jatkuu kello 7.30 Durban Country Clubin kentällä.

”Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun kierros alkaa putilla. Tuulta on luvattu huomisaamuksi, ja nyt opittiin, että väylällä on pysyttävä. Muutama huono päätös tänään, joita on turha enää selitellä. Ne nollataan nyt, ja ajatukset kohti huomista”, Lindell totesi.

Eteläafrikkalaisilla on kotimaan avoimessa mestaruuskilpailussa kaksoisjohto. Kärjessä keikkuu Shaun Norris (-14), jota Dylan Naidoo tähyilee lyönnin päässä. Molemmat ennättivät pelata kierroksensa loppuun. Norrisin saldo on komea: hän on pelannut 36 reikää bogeitta ja kirjannut 14 birdieä. Kilpailun toistaiseksi kovimmasta kierroksesta vastasi perjantaina Naidoo, jonka tulos oli 61 lyöntiä.

Italian Andrea Pavan ja Englannin Sam Bairstow (-11) jakavat parhaina eurooppalaisina kolmatta sijaa.

Lue seuraavaksi: Lindell löysi kadoksissa olleen puttinsa ja avasi ylemmässä keskikastissa South African Openin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (96) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja