26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Day ja Fowler vaikeuksissa San Diegossa

Farmers Insurance Openin kaksi korkeimmalle rankattua pelaajaa Jason Day ja Rickie Fowler eivät saaneet askelmerkkejään kohdilleen kilpailun ensimmäisellä kierroksella.

Kaksikko pelasi torstaina kahden kentän turnauksen helpommalla kentällä eli North Coursella, missä Dayn tulokseksi kirjattiin 72, Fowlerin jouduttua tyytymään lyönnin verran heikompaan noteeraukseen.

Viime sunnuntaina Euroopan kiertueeseen kuuluvan Abu Dhabin turnauksen voittanut Fowler ei laittanut matkustamisen aiheuttamaa väsymystä huonon esityksensä piikkiin.

”Kaikki tuntui hyvältä tänne tullessani. Olin levännyt ihan tarpeeksi, mutta tänään vain ei mikään sujunut”, maailmanlistalla neljäntenä oleva Fowler sanoi.

Tämän viikon turnaus on Fowlerille eräänlainen kotikilpailu, sillä hän varttui noin tunnin ajomatkan päässä San Diegosta olevassa Murrietassa.

Day joutui jättämään keskiviikon pro-amin kesken flunssan vuoksi. Australialainen ei ollut halukas antamaan lehdistölle kommentteja kisan avauskierroksen jälkeen.

”Hän on aivan uuvuksissa”, Dayn caddie Col Swatton sanoi. ”Kysymys on siitä, ettei Jasonilla ole oikein energiaa. Pyörittelimme asiaa edestakaisin, mutta hän haluaa kilpailla ja pelata. Kukaan turnauksen voittoa puolustava pelaaja ei halua jättää leikkiä sikseen.”

”Jason harjoitteli erittäin lujasti viime viikolla, ja jotkut sessiot olivat todella hyviä. Hän sanoi lyöneensä palloa paremmin kuin aikoihin. On tietysti pettyneet fiilikset, jos ei pysty täällä osoittamaan kovan työnsä tuloksia.”

Pitkälle palloa iskevä Andrew Loupe aloitti San Diegon turnauksen vahvasti. Kuva: Getty Images

Pitkälle palloa iskevä Andrew Loupe aloitti San Diegon turnauksen vahvasti. Kuva: Getty Images

Farmers Insurance Openin kärkipaikkaa jakavat tuloksen 66 (-6) pelanneet Scott Brown (South Course) ja Andrew Loupe (North Course). Kenttien vaikeusero tuli selvästi esille torstaina: kun NC:n tuloskeskiarvo oli 70.9, SC:llä jäätiin lukemaan 73.4.

Brownin kolme edellistä kierrostulosta South Coursella ovat 77, 77 ja 80, eikä hän ole koskaan selvittänyt tämän turnauksen karsintarajaa. Tämän vuotisen kisan avauspäivänä oli toisenlainen ääni kellossa, kun Brown teki 11 viimeisen reiän jaksossa kahdeksan birdietä.

”Heti kun olet vähän sivussa, et voi tavoitella paria parempaa”, hän viittasi SC:n vaativiin raffeihin. ”Onneksi avaukset onnistuivat ja löin myös hyvin raudoilla, mikä teki birdien tavoittelusta huomattavasti helpompaa.”

Pitkälyöntinen Loupe teki eaglen NC:n ykkösellä ja 18:lla. Hän ylsi viime viikonvaihteessa uransa parhaaseen saavutukseen, jaettuaan kolmatta sijaa La Quintassa.

Paul Dunne pelaa tällä viikolla ensimmäistä turnaustaan ammattilaisena PGA Tourin kilpailussa. Tulos 69 oli yksi harvoja 70 lyönnin rajan alituksia South Coursella.

Dunne tuli suuren yleisön tietoisuuteen viime kesänä, johdettuaan amatöörinä Open Championshipiä 54 reiän jälkeen. Irlantilainen sai kortin ET:lle loppuvuoden karsintafinaalista, ja saavutti ensimmäisen top 10 -sijoituksen kiertueella oltuaan yhdeksäs Joburg Openissa.

Samaan 69 lyönnin tulokseen SC:llä ylsi myös kisan kolminkertainen voittaja Phil Mickelson. Vasurin kausi alkoi viikko sitten La Quintasta, jossa hän jakoi kolmatta sijaa.

”Pelaaminen tuntuu hauskalta, koska minulla on hyvä kontrolli palloon. ”Draiveri tuntuu helpolta lyödä, ja raudatkin alkavat toimia yhä paremmin”, Mickelson sanoi.

Mickelson ei ole sitten vuoden 2011 yltänyt kymmenen joukkoon San Diegossa.

Lähde: PGA Tour

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje