16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

David Toms kärkeen PGA Tourilla

David Toms tähtää jälleen voittoon.

PGA Tourin kokeneiden pelaajien kaartiin kuuluvalla David Tomsilla on kova halu näyttää. Edellisestä voitosta on vierähtänyt jo neljä vuotta, mutta pelin taso on säilynyt korkeana. Parhaana sijoituksena kuluvalla kaudella on toinen sija Wyndham Championshipista. David Toms pelasi Georgiassa pelattavalla Seaside Coursella kierroksensa tuloksin 64,66 (-10). Par-70 kentällä tulokset ovat pysyneet melko hyvin kasassa – viiden lyönnin sisältä löytyy 18 pelaajaa. Tomsin kanssa kärkipalloon tulee starttaamaan myös pitkän uran luonut Joe Durant. Kaksi ensimmäistä kierrosta 65,66 (-9) pitävät Durantin lyönnin kärkeä perässä. Neljä kertaa urallaan voittanut Durant voidaan hyvin luokitella jo laskeviin tähtiin. Tomsin tavoin edelllinen voitto löytyy vuodelta 2006. Kokeneet pelaajat saavat varmasti lisää virtaa päästessään tuntemaan jännityksen tuottaman adrenaliinin loppua kohden. Matkaa maaliin on vielä kaksi kierrosta. Vahvat kierrokset täytyy esittää ennen pystin kannattelemista. Kilpailun puolivälissä kuitenkin asetelma herkullinen. Takana tulee joukko nuorta voimaa ja pelaajia jotka taistelevat tulisesti korttinsa säilyttämisen puolesta. Suurin ennakkosuosikki Matt Kuchar jatkaa aktiviista kilpailurytmiään. Suoraan Ryder Cupista lentänyt pelaaja ei ole saanut peliään kuumaksi FedExCupin menestyksen jälkeen. Pienestä kilpailusta puhuttaessa herää kysymys kuinka suurellä motivaatiolla Kuchar kenttää todellisuudessa kiertää? Kahden kierroksen jälkeen Kucharin tulokset 67,70 (-3) pitävät jenkin seitsemän lyöntiä kärjen perässä. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje