26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Casey määräsi ensitahdit Innisbrookissa

Paul Caseylla oli torstaina nälkäinen peli-ilme. © Getty Images

Niin sanottuun Florida swingiin kuuluva Transitions Championship on koonnut tällä viikolla mukaan yllättävän nimekkään osallistujakaartin. Tämä sillä, että vain muutama päivä sitten Miamissa taisteltiin vielä World Tourin kisan voitosta maailman terävimmän eliitin voimin.

Yksi, jonka piti olla tässä vaiheessa kilpailutauolla, on Paul Casey. Hän on vanhojen kokemustensa perusteella kadottanut parhaan pelituntumansa voiton jälkeen. Casey kuitenkin pyörsi päätöksensä Bahrainin turnauksen menestyksestä huolimatta. Hän ei sanojensa mukaan uskonut enää tauon tuomaan taikaan, vaan halusi lähteä tavoittelemaan raikasta peli-ilmettä ennen muutaman viikon päässä siintävää Masters Tournamentia.

Ja hyvältä Innisbrook Resortissa pelattavan kisan alku myös näyttää Caseyn kohdalla. Hän johtaa Transitions Championshipiä avauspäivän jälkeen tuloksella 64. Casey puttasi ehjällä kierroksellaan birdietä kaikkiaan 15 reiällä, putteja kertyi 28.

”Löin palloa tänään paremmin kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Olen matkalla oikeaan suuntaan”, Casey sanoi kierroksen jälkeisessä haastattelussa.

Casey’ta jahtaa kahden lyönnin päässä neljän pelaajan ryhmä Nick Watneyn johdolla. Hänen pirteä alkunsa oli sinänsä yllätys, sillä uran upeimmasta voitosta (Cadillac Championship) on kulunut vasta viisi päivää. Väsynyt toki Watneykin on, sillä hän joutui jättämään tiistaina harjoituskierroksensa kesken jo viiden reiän jälkeen.

”Pallo tuntui menevän koko ajan sinne mihin etukäteen katsoinkin. En tiennyt mitä odottaa, mutta hyvin tämä tuntui käynnistyneen”, Watney iloitsi onnistunutta avauskierrostaan.

Hot

Hot again? Sergio Garcian otteissa alkaa olla ryhtiä. &copy Getty Images

Caseyn takana on todella tasaista, sillä jaetulta kuudennelta sijalta löytyy peräti kymmenen pelaajaa tuloksellaan 67. Tässä joukossa ovat mm. kisan voittoa puolustava Jim Furyk sekä hiljattain Honda Classicin voittanut Rory Sabbatini. Justin Leonardkin haluaisi varmasti jo katkaista Innisbrookissa kahden vuoden voitottoman jaksonsa.

Tuloksen 68 pelanneiden joukosta löytyvät pitkästä aikaa Amerikan maaperällä kilpaileva Sergio Garcia, aitoa tähtipotentiaalia omaava Matteo Manassero sekä maailmanlistan ykkönen Martin Kaymer.

”Todella loistava kenttä, yksi parhaista jolla olen pelannut USA:ssa. Vaikea kenttä, joka vaatii paljon hyviä avauksia”, Kaymer sanoi.

Yksi turnauksen seuratuimmista pelaajista on lupaava amatööri Peter Uihlein, jonka avauskierros sujui Palm Harborissa 71 lyönnillä. Uihlein on rankattu maailman amatöörilistalla ykköseksi.

Poimintoja:

6. Stuart Appleby, 67 16. Vijay Singh, 68 31. Peter Hanson, 69 31. Carl Pettersson, 69 31. Jamie Lovemark, 69 49. Bubba Watson, 70 49. Justin Rose, 70 49. John Daly, 70 68. Ryo Ishikawa, 71 88. Retief Goosen, 72 107. Padraig Harrington, 73

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje