16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Carl Pettersson kärkeen Hawaijilla

Carl Pettersson on tehnyt tavanomaista enemmän työtä golfin eteen tauon aikana. © Getty Images

Carl Pettersson pelasi lähes puolen vuoden heikon jakson jälkeen hienon kierrostuloksen The Plantation Coursella. Ruotsalainen sai tuloksekseen 66, tuulisissa ja tavanomaista kylmemmmällä kelillä pelatun kierroksen aikana hän teki kahdeksan birdietä ja bogeyn. Viheriöihin hän osui peräti 16 kertaa, pitkää putteriaan Pettersson käytti 28 kertaa.

Kahta pelaajaa lukuunottamatta muut 31 mukanolijaa pelasivat paríin tai alle. Päivän komeimmasta suorituksesta vastasi yleisön suosikki Bubba Watson, jonka draiverilla suorittama toinen lyönti noin 275 metrin matkalta päätyi muutamaan metriin. Eagleputtinsa vasuri upotti ja sai tuloksekseen -3.

Pettersson voitti edelliskaudella PGA Tourilla Kanadan mestaruuden varsin muistiinjääneellä tavalla. Kahden kierroksen jälkeen hän kuvitteli pudonneensa jatkosta ja alkoi janoonsa kitata olutta. Pulloja (tai tuoppeja) upposi mieheen seitsemän. Jossain vaiheessa Pettersson havahtui sittenkin päässeensä jatkoon. Caddie ajoi hänet majapaikkaan lepäämään. Kolmantena päivänä Pettersson oli liekeissä ja teki tuloksen 60 jolla nousi kärjen tuntumaan. Neljännellä hän sinetöi voittonsa joka oli uran neljäs valtameren takana.

Mikäli Pettersson pitäisi paikkansa Hawaijin kisan kärjessä, nousisi hän samalla Jesper Parnevikin rinnalle eniten ykköstiloja PGA Tourilla saavuttaneena ruotsalaisena. Pettersson on voittanut myös amatöörien Euroopan mestaruuden Itävallassa. Tuolloin kisan kakkonen oli Panu Kylliäinen.Euroopan Tourilla hänellä on tilillään Portugalin mestaruus (2002).

”Olen tehnyt ehkä enemmän kuin koskaan töitä golfini eteen edelliskauden jälkeen. En ollut lainkaan tyytyväinen esityksiini Kanadan voiton jälkeen”, Pettersson kertoi median edustajille torstaina.

Tyytymättömyyteen oli varmasti syynsä, heinäkuun lopun jälkeen hänen paras sijoituksensa oli 15:s, karsiutumisia oli kolme peräkkäin, yhteensä neljä.

Jim

Taylor Maden kanssa mailasopimuksen tehnyt Jim Furyk onnistui uusilla välineillään tekemään tuloksen 68 (-5) jolla on vain kahden lyönnin päässä kärjestä.

Aussit ovat voittaneet seitsemästä viimeisestä mestarien kisasta viisi. Kuudennen todennäköisyys on varsin pieni. Geoff Ogilvy joutui jäämään kisasta pois loukattuaan maanantaina sormensa vesileikeissä, Adam Scott ja Jason Day ovat seitsemän lyöntiä kärkiparia jäljessä. Kolminkertainen Kapaluan sankari Stuart Appleby on Australian ainoa toivo saatuaan tuloksekseen 69.

Kilpailun muista suosikeista Ernie Els aloitti kierroksensa kahdella bogeylla. Tulos 72 jättää melkoisesti kirittävää. Graeme McDowell (71) on lyönnin edellä, eurooppalaisista toiseksi parhaana perjantain kierrokselle lähtee Francesco Molinari.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)