16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Australialaiset hurjana Kiinassa

Brendan Jones (vas.) ja Richard Green häikäisivät World Cupin avauspäivänä. © Getty Images

Australian Brendan Jones ja Richard Green ottivat kahden lyönnin etumatkan World Cupin avauspäivänä Hainanin saarella, Kiinassa. Paras pallo -säännöin pelattu kierros sujui kaksikolta upeasti 61 lyönnillä. Yhdeksän alle pelanneet Irlannin ja Skotlannin joukkueet jakavat toista sijaa.

Jones ja Green olivat kierroksen puolivälissä tilanteessa -4, kunnes sisääntulossa alkoi tapahtua: he värkkäsivät Mission Hillsin Blackstone-kentän takayhdeksiköllä kolme birdietä ja kaksi eaglea.

”Oli todella hyvä päivä”, 16. reiällä eaglen tehnyt Green sanoi. ”Brendan [Jones] aloitti loistavasti ja tartuimme tilaisuuteen.”

”Yhteispelimme toimi täydellisesti. Teimme runsaasti birdieitä, mutta emme kertaakaan kahta samalla reiällä. Näin se pitää ollakin”, Jones iloitsi.

Martin

Martin Lairdilla oli torstaina myös onni puolellaan. &copy Getty Images

Ennakkoon vahvimmaksi arvioidut Rory McIlroy ja Graeme McDowell voivat hyvillä mielin valmistautua seuraavalle kierrokselle. Torstaina irlantilaisten haaviin tarttui seitsemän birdietä ja yksi eagle. Samassa tuloksessa oleva Skotlanti (Martin Laird ja Stephen Gallacher) esitti mainion loppukirin Lairdin näyttävien onnistumisien myötä.

USA:ssa asuva Laird chippasi ensin griinin kanttiin päätyneen avauksensa sisään 16:lla (eagle), ja löi vielä kruunuksi viimeisellä reiällä pallonsa bunkkerista reikään (birdie). Eagle-chipissä skotilla oli kosolti onnea matkassa, sillä topattu osuma olisi muutoin vienyt hänen pallonsa useita metrejä pitkäksi.

McIlroy ja McDowell – US Open -voittajat tältä ja edelliskaudelta – olivat tyytyväisiä päivän antiin, vaikka molemmat missasivat birdien vajaasta kahdesta metristä kolmanneksi viimeisellä.

”Meillä oli tavoitteena pelata kierros 8-10 alle parin, joten onnistuimme siinä. Nelinpeli tulee olemaan huomattavasti haastavampi pelimuoto, molempien on oltava koko ajan tiukasti pelin sisällä”, McIlroy sanoi.

Viime sunnuntaina uransa ensimmäisen voiton Euroopan kiertueella saavuttanut Joost Luiten parinaan Robert-Jan Derksen pelasivat tuloksen 64 (-8). Hollanti jakaa neljättä sijaa yhdessä USA:n joukkueen muodostavien Matt Kucharin ja GaryWoodlandin kanssa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje