16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour

Teemu Putkonen: "Mentaalinen blokki tajuttiin juuri ennen karsintoja"

Asian Tourille noussut Putkonen toivoo urapolun vievän Euroopan kautta Yhdysvaltoihin. AT:n suomalaiset pelaavat vuoden ensimmäisen kisansa kakkoskiertueella.

Kahden pidempään Aasian suunnalla vaikuttaneen suomalaispelaajan, Teemu Putkosen ja Janne Kasken loppuvuosi sujui mukavissa merkeissä. Ryhdikkäät esitykset tärkeissä kilpailussa merkitsivät sitä, että molemmat kuuluvat kaudella 2019 Asian Tourin kalustoon.

Kaske ansaitsi sarjanousunsa Aasian kiertueelle sijoituttuaan Asian Development Tourin rankingissa viidenneksi. Putkonen puolestaan raivasi AT:n esikarsinnoissa tiensä karsintafinaaliin, jossa hän venyi tasapainoisen esityksen jälkeen top 10:een.

Kun peli sujui, kohosi myös Putkosen itseluottamus riittävään menestykseen vaadittavalle tasolle.

”Karsintafinaali kulki kyllä aika smoothisti, kun peli tuntui tosi hyvältä joka päivä, eikä oikeastaan missään vaiheessa oltu ongelmissa”, hän sanoi.

”Pallon lyöminen oli todella vakuuttavaa läpi molempien karsintojen, niin se helpotti tekemistä ja olemista huomattavasti. 15 griiniosumaa taisi olla alhaisin pelattuihin yhdeksään (esikarsinta huomioiden) kierrokseen.”

Hän oli tyytyväinen pelinsä tasoon läpi viime kauden, mutta huipputulokset jäivät odotuksista huolimatta puuttumaan.

Siitä varmasti tulee hyvää boostia itselle ja Jannelle, kun saadaan reissata yhdessä.

”Kysymys oli mentaalisesta blokista, mikä tajuttiin juuri ennen karsintoja. Lähdimme kehittämään mentaalipuolta, ja oli mahtavaa nähdä tuloksia heti. Näihin juttuihin tulemme panostamaan tänä vuonna.”

Putkosen päätavoitteena on sijoittua Aasian kiertueella alkavalla kaudella 60:n joukkoon, mikä avaisi reitin seuraavana vuonna ET:n ja AT:n yhteiskilpailuihin, ja sitä kautta Euroopan kiertueelle.

Janne Kaskella pitää tulevina päivinä kiirettä. ADT:n kisan jälkeen on jo maanantaina edessä ensi viikon AT-turnauksen karsinta. Kuva: Getty Images

”Päätavoitteeni on edelleen PGA Tourilla, mutta ensiksi haluan pelata Euroopan kiertueella – lähitulevaisuuden tähtäin on siellä.”

Putkonen ja Kaske ovat olleet usein yksinäisiä suomalaisia susia matkustellessaan kilpailuihin eri puolilla Aasiaa. Nyt, pienen tauon jälkeen, kaksikko pääsee reissaamaan kisamaisemiin toistensa seurassa.

”Siitä varmasti tulee hyvää boostia itselle ja Jannelle, kun saadaan matkustaa yhdessä. Molempien rutiinit ovat hyvin tiedossa, niin reissut menevät varmasti tosi leppoisasti.”

Tällä viikolla Bangkokissa tukikohtaansa pitävän parivaljakon ei ole tarvinnut matkustaa kauas osallistuessaan torstaina Thaimaan pääkaupungin koillispuolella alkavaan Asian Development Tourin kilpailuun.

Kyseessä on Rancho Charnvee Resort and Country Clubilla pelattava Boonchu Ruangkit Championship, joka on palkintoarvoltaan reilun 120 000 dollarin turnaus.

Kaskella pitää lähipäivinä kiirettä, sillä hän osallistuu jo tulevana maanantaina AT:n ohjelmaan kuuluvan tasokkaan Singapore Openin karsintaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje