16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour

Kaskella pirteä päätöskierros Jakartassa

Tulos 68 jätti Janne Kaskelle hyvän maun Indonesian avoimista lauantain pettymyksen jälkeen.

Indonesia Openin puolivälissä aivan kärjen tuntumassa olleen Janne Kasken neljäs kierros sujui mukavissa merkeissä. Sunnuntain tulos 68 vei hänet kokonaislukemaan 278 (-10), mikä riitti tuossa vaiheessa jaettuun kymmenenteneen sijaan.

Ukkosmyrsky keskeytti kierroksen päivällä, ja pillit laitettiin noin 3,5 tuntia myöhemmin lopullisesti pussiin. Vajaat 20 pelaajaa jatkoi kierroksensa loppuun maanantaiaamuna, ja viimeisten reikien aikana vielä kaksi pelaajaa meni Kasken (12:s) ohi.

Hänen kierroksensa oli numeroiden valossa hyvin samankaltainen kuin kahtena ensimmäisenä pelipäivänä: porvoolaisen tuloskorttiin merkittiin sunnuntaina viisi birdieä ja yksi bogi.

Turnauksessa olisi ollut paljon enemmänkin tarjolla, mutta lauantain vaisu kierros (75) söi haaveet kovasta sijoituksesta. Isossa kuvassa Kaske oli silti tyytyväinen viikon antiin.

”Ihan hyvä nousu tänään. Vähän sapettaa vaan, että mahdollisuudet voitosta pelaamiseen karkasi kädestä. Vähän lähdin tietoisesti kierroksen lopussa prässäämään, kun tiesin että kärki oli pääsemässä karkuun ja siitä tuli nyt tällä kertaa omille näpeille”, hän sanoi.

”Tänään oli ihan mallikasta peliä, vaikka takaysillä teinkin muutaman karkean virheen. Hyvä kisa kuitenkin.”

Kortin uusiminen Aasian kiertueelle olisi vaatinut voittoa Jakartassa, mutta raollaan olisi vielä pieni takaportti.

”Kausi jatkuu ensi viikolla ADT:llä (haastajakiertue). Siellä on kolme kisaa jäljellä, mistä on vielä teoriassa mahdollisuus napata kortti AT:lle ensi vuodeksi, tai ainakin varmistaa suora pääsy karsintafinaaliin.”

Indonesian avointen voiton vei Gaganjeet Bhullar (-16). Toinen intialainen, rutinoitunut, Jeev Milkha Singh jakoi kolmen muun pelajan kanssa kakkostilaa, kolme lyöntiä voittajalle hävinneinä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje