26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour

Kaske tiukasti AT:n karsintafinaalipaikassa kiinni

Porvoolainen on edelleen viiden joukossa Bangkokin esikarsintakilpailussa.

Janne Kaske (-14) esitti tasapainoista peliä myös Suvarnabhumi Golf & Country Clubilla meneillään olevan karsintaturnauksen kolmantena päivänä.

Hän säilytti tuloksen 69 myötä paikkansa top 5:ssä, jakaen viidettä sijaa nyt USA:n Roberto Gallettin ja Irlannin Niall Kearneyn kanssa.

Kasken korttiin kirjattiin perjantaina seitsemän birdieä, yksi bogi sekä neljännellä reiällä lipsahtanut triplabogi.

Kilpailun kärkipaikalle nousi Korean Junhyeok Park (-18).

Suvarnabhumista karsintafinaalin etenee 25 parasta ja samaan tulokseen päätyneet. Kaske on tällä hetkellä viimeisissä jatkopaikoissa kiinni olevia pelaajia viisi lyöntiä edellä.

Aasian kiertueen 72 reiän karsintafinaali käynnistyy samalla kentällä ensi viikon keskiviikkona.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje