16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour

Kärki pakeni suomalaisilta Thaimaan avoimissa

Janne Kaskelle ja Teemu Putkoselle olisi vielä finaalikierroksen hyvällä pelillä paikka auki 20:n joukkoon.

Thailand Openin kolmas kilpailupäivä ei sujunut Janne Kaskelta (-6) ja Teemu Putkoselta (-5) odotusten mukaisesti.

Kasken tulos lauantaina oli 73 lyöntiä, mikä pudotti kisaa ensimmäisen kierroksen jälkeen johtaneen pelaajan sijalle 31.

Porvoolaisen esitys oli pitkälti toisen kierroksen kaltainen. Kolmen birdien ohella hänelle kirjattiin viisi bogia. Kaske on tehnyt kahdella edellisellä kierroksella kaksi birdieä vähemmän kuin avauspäivänä yksin, jolloin hän taituroi 62 lyönnin super-kierroksellaan myös yhden eaglen.

Putkonen tarvitsi kolmannella kierroksella yhden lyönnin Kaskea vähemmän. Hän teki kierroksen alussa kaksi peräkkäistä birdieä, mutta heti seuraavilla tulleet bogi ja tupla veivät junaa nopeasti väärään suuntaan.

Kasken tavoin Bangkokissa asuva Putkonen teki epäonnistumisensa jälkeen birdiet rei’ille kuusi ja seitsemän, mutta tämän jälkeen birdiehana pysyi loppukierroksen ajan kiinni. Sisääntulon ainoat parista poikenneet reikätulokset olivat 13. ja 14. reiän bogit.

”Kierros alkoi hyvin vaihtelevasti, mutta kuitenkin päästiin ihan asemista takaysille. Siellä ei vain saanut mitään aikaiseksi”, Putkonen sanoi.

”Vähän väsymys varmaan myös painoi, kun hyvin aikaisia aamuja on ollut jo pitkään. Hyvillä fiiliksillä kuitenkin huomiseen. Peli tuntuu hyvältä ja hyvällä rundilla vielä päästään kolkuttelemaan top 20 -sijoitusta.”

Putkosen pelasi lauantaina kaksinkertaisen ET-voittajan, Aasian kiertueen viimevuotista rankingin ykköstilaa puolustavan Scott Hendin kanssa. Australialainen pelasi tuloksen 69, ja on kolme lyöntiä Putkosen edellä.

”Todella mukava kaveri mitä juteltiin, ja hyvin kaveri kyllä pelaa, vaikka tänään ei ollut paras päivä. Kyllä hänestä kokemus hohkasi.”

Thaimaalaisilla on Thai Country Clubilla pelattavassa turnauksessa kaksoisjohto. RattanonWannasrichan (-17) on lyönnin Panuphol Pittayaratia edellä. Intian Gaganjeet Bhullar (-15) ja Kasken kanssa kolmannella kierroksella pelannut Thaimaan Kiradech Aphibarnrat ovat seuraavina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje