17.–25.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][28]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour

Janne Kaske AT:n karsintafinaalin päätöskierrokselle

Vahvan kategorian saaminen vaatii porvoolaiselta jämäkkää esitystä sunnuntaina. 

Yksinäisenä suomalaisena Aasian kiertueen karsintafinaalin jatkokierroksilla mukana oleva Janne Kaske (+2) varmisti lauantaina, että hän tulee pelaamaan kilpailussa myös viidennen kierroksen.

Kaske löi Rayong Green Valley Country Clubin kentällä tuloksen 71, ja eteni täpärästi niiden 70:n pelaajan (+jaetut) joukkoon, jotka jatkavat kisaansa myös karsintahuipennuksen finaalikierroksella.

Aasiassa jo pidempään ammattilaisena pelannut Kaske oli neljättä kierrostaan yhdeksän reiän (aloitti 10. tiiltä) jälkeen kolme yli, mutta siihen virheet jäivätkin. Toisen cutin selvittäminen sinetöityi lopulta kolmen tärkeän birdien (kaikki par-nelosilla) ansiosta.

Kaske (T68) on parhaillaan neljän lyönnin päässä viimeisistä AT:n kortissa kiinni olevista pelaajista. Kortti heltiää viidennen kierroksen päätteeksi 35 parhaalle ja samaan tulokseen yltäneille kilpailijoille.

Karsintafinaalin kärkipaikkaa jakavat Thaimaan Sorachut Hansapiban, Etelä-Korean Seungtaek Lee sekä australialaiset Maverick Antcliff ja Steven Jeffress. He ovat kokonaistilanteessa kymmenen alle.

Kisan päätöskierros pelataan neljännen kierroksen tavoin Rayong Green Valley Country Clubin kentällä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje