16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Asemansa kärkikamppailussa pitänyt Noora Komulainen odottaa innolla viikonloppua

Neljä kuudesta suomalaisesta on etenämässä jatkokierroksille LET:n kauden avauskisassa.

Noora Komulainen on parhaana suomalaisena naisten Euroopan kiertueen Geoff King Motors Australian Classic -kilpailussa kahden pelaamansa kierroksen jälkeen jaetulla kolmannella sijalla.

Komulainen (-7) avasi kilpailun 67 lyönnin kierroksella ja teki perjantaina toisella kierroksella tuloksen 70. Hän teki päivän aikana neljä birdieä ja kaksi bogia. Etenkin par-viitosilla Komulainen on ollut terävä. Bonvillen kentällä on tavallisesta poiketen viisi par-kolmosta ja viisi par-viitosta. Par-kolmoset Komulainen on pelannut molempina päivinä yksi yli parin, mutta par-viitosilla hän on kahden päivään jälkeen tehnyt jo seitsemän birkkua.

”Peli tuntuu hyvältä. Kivaa startata kausi näin. Mukava viikonloppu tulossa”, Komulainen kertoi tyytyväisenä.

Bonvillessa käytetään poikkeuksellisesti golfautoja, sillä kentällä on pitkiä siirtymiä. Komulainen ei joudu hoitamaan ajohommia itse.

”Onhan se toki erilaista kuin kävely, mutta olen pelannut melko paljon treenirundeja autolla, niin ei se tunnu mitenkään oudolta. Vähän lisää säätöä tulee, kun väylillä ajo on kielletty. Täällä on satanut kahden viikon aikana älyttömästi vettä. Minulla on mieheni Roope hovikuskina sekä kädinä”, Komulainen kertoi.

Kisaa johtaa Etelä-Korean Ayean Cho tuloksella -13. Toisena on Yhdysvaltojen Lauren Stephenson (-11).

Kisaan osallistui kuusi suomalaista, joista neljä on etenemässä jatkokierroksille. Sanna Nuutinen jakaa sijaa 27 yhteistuloksella -2.  Elina Nummenpää (-1/ 71-72) on molemmat kierrokset pelattuaan sijalla T37.

Tiia Koivisto jakaa sijaa 49 yhteistuloksella +1 (73-72). Muutaman pelaajan kierros on yhä kesken, mutta cut-rajaksi on muodostumassa tulos +1. Näin ollen Ursula Wikström (+3) ja Karina Kukkonen (+8) ovat karsiutumassa jatkosta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje