16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LET Access Series

Ammattilaisuransa käynnistävä Kerttu Hiltunen tavoittelee suoraa nousua LET:lle

Kerttu Hiltunen hioi lyöntiään vielä viime viikolla sisähallissa Hämeenlinnassa. Kuva: Juha Hakulinen

LETAS-kauden avauskilpailu käynnistyy torstaina Ranskassa.

Suomen kärkiamatööreihin pitkään kuulunut Kerttu Hiltunen siirtyi talven aikana ammattilaiseksi, ja nyt on ensimmäisen ammattilaiskilpailun vuoro. Syksyllä LET:n karsinnoista kategorian haastajakiertueelle saanut Hiltunen käynnistää LETAS-kautensa torstaina Ranskasta, jossa pelataan Terre Blanche Ladies Open.

Kauden avauskilpailu on aina enemmän ja vähemmän tunnustelua, missä oma peli pitkän talvikauden jälkeen menee. Hiltunen on harjoitellut talven ahkerasti valmentajansa Timo Karvisen johdolla, ja muutama ulkomaanleirikin talveen on mahtunut.

”Lähden ensimmäiseen kisaan hakemaan kisafiilistä ja katsomaan, missä oma pelini kulkee. Totta kai hyvää sijoitusta haen myös”, Hiltunen sanoo.

Hiltusen peli oli viime kaudella hyvässä iskussa, ja samaa kehityspolkua hän haluaa jatkaa. Tämän kauden teemana hänellä on saada lähestymislyönteihin hieman lisää tarkkuutta ja terävyyttä, jotta birdiepaikkoja avautuisi enemmän.

Tammikuussa urheilijarahasto Sport Fundin urheilijayrittäjäksi valittu Hiltunen on suunnitellut pelaavana muutamaa kisaa lukuunottamatta kaikki LETAS-kilpailut. Haastajakiertueen kilpailukalenterissa on tälle kaudelle merkitty 16 osakilpailua.

”Koeviikon takia keväällä jää yksi kisa välistä, ja syksylläkin on yksi kisa, mihin en pääse mukaan”, vielä lukiota käyvä hämeenlinnalainen kertoo.

Hiltunen linjasi aiemmin talvella tämän kauden tavoitteekseen suoran nousun Ladies European Tourille LETAS-rankingin kautta. Kauden päätteeksi viisi parasta pelaajaa saa kortin LET:lle, ja Emilia Tukiainen onnistui siinä viime kaudella.

Hiltunen lähtee Ranskaan yhdessä siskonsa kanssa, joka lupautui lähtemään caddieksi.

”Hän lähtee henkiseksi tueksi reissuun. Muuten olisin joutunut lähtemään yksin sinne.”

Terre Blanchen kilpailun osallistujalistalta löytyy Hiltusen lisäksi Karina Kukkosen, Niina Liiaksen ja Ellinoora Moision nimet. Nimilistalta osui silmään myös sveitsiläispelaaja Elena Moosmann, jonka kanssa Hiltunen pelasi jo juniorityttönä Finnish International Junior Championshipissa Vierumäellä.

”Joo, huomasin saman. Olemme molemmat edenneet samaa tahtia urallamme eteenpäin. Se on aika siistiä päästä pelaamaan taas samaan kisaan, kun olemme pelanneet jo junnuina samoissa kisoissa”, Hiltunen kertoo.

Lue seuraavaksi: Urheilijarahasto Sport Fund sijoittaa ammattilaiseksi siirtyvään Kerttu Hiltuseen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje