16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

90% kilpakumppaneista uskoo yhä Tigerin major-voittoon

Woodsin osakkeet ovat nousseet vuodessa valtavasti, kertoo Golf.comin PGA Tour -pelaajille tekemä kysely. Siinä selviää myös, kuinka moni äänesti Trumpia ja kuinka moni tekisi sen uudelleen.

Kilpakumppaneiden luotto Tiger Woodsin uuteen tulemiseen on kova. Golf.comin järjestämässä nimettömässä kyselyssä peräti 90 prosenttia vastanneista pelaajista uskoi Woodsin vielä voittavan urallaan vielä major-turnauksen.

Vain kaksi prosenttia vastanneista pelaajista ei uskonut, että Woods voittaa enää edes tavallista PGA Tourin -kilpailua.

Muutos vuodentakaiseen on dramaattinen. Vuosi sitten vain 16 prosenttia pelaajista uskoi Woodsin vielä voittavan majorin ja 66 prosenttia vähintään tavallisen PGA Tourin kilpailun.

Woods aloitti kuluvan kauden maailmanlistan 656. sijalta. Nyt ranking on jo 21. Hän sijoittui toiseksi PGA Championshipissä ja kuudenneksi The Openissa.

Samassa kyselyssä esitettiin myös muita kysymyksiä. Mielenkiintoinen poiminta on sekin, että 68 prosenttia vastaajista uskoo Justin Thomasin voittavan urallaan useampia majoreita kuin Jordan Spiethin.

Tähän mennessä Spieth on juhlinut majoria kolmesti, Thomas vain kerran. Spierthin tähti näyttää siis olevan jyrkässä laskussa, mikäli kilpakumppaneihin on luottaminen.

Vastaajista 76 prosenttia myös uskoo Woodsin vetävän pidemmän korren näytösottelussa Phil Mickelsonia vastaan. 44 prosentin mielestä Mickelson olisi pitänyt diskata U.S. Openissa hänen lyötyään tahallaan liikkuvaa palloa.

Vastaajista 56 prosenttia äänesti presidentiksi Trumpia ja 42 aikoo äänestää seuraavallakin kerralla.

Golf.com järjesti kyselyn PGA Championship ja Wyndham Championship -kilpailujen yhteydessä kilpailussa pelanneille urheilijoille. Vastaajamäärä oli 59.

Lähde: Golf.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje