16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Ville Lång treenaa keskittymistä golfkentällä

Rion olympialaisiin tähtäävä Ville Lång on ollut kahdeksan vuotta Suomen ykköspelaaja sulkapallossa.

Ville Lång sai mainetta ja näkyvyyttä Lontoon olympialaisten hurjalla taistelullaan. Maailmanlistan 45. sijalta olympialaisiin lähtenyt suomalainen taisteli urhoollisesti kisojen ykkössijoitettua Lee Chong Weitä vastaan ja vaikka tappio tuli, se tuli tyylillä. ”Oli uran kovin paikka pelata ja tuli uran paras peli”, Lång kommentoi tuolloin. Miehen golfuran parhaat pelit taitavat olla vasta edessä. Lång on harrastanut golfia aktiivisesti viitisen vuotta, tosin täysin sulkapallon ehdoilla. ”Golf on minulle leppoisaa pelailua. Pelaan sen, mitä ehdin. Mieli tekisi pelata enemmän, mutta ensin työt, sitten aikaa vievät harrastukset – varsinkin näin olympiavuonna. Mutta jos golfista tulee sulkapallouran loputtua ykköslajini, silloin voi alkaa tavoitella kehittymistä”, Lång miettii.

Kun peli kulkee, golfkentällä voi pitää hauskaa. Kun ei, pää on kovilla.

Kun peli kulkee, golfkentällä voi pitää hauskaa. Kun ei, pää on kovilla.

Päälle kova laji Ville Lång on tavoitteellinen huippu-urheilija ja se näkyy tietenkin myös golfkentällä. Golfkierroksilla ovat aina pelissä pienet panokset kavereiden kanssa ja epäonnistumiset ottavat koville. Näin siitäkin huolimatta, ettei mies ehdi juurikaan panostaa golfin harjoitteluun. ”Golf on helposti yksi kovimmista peleistä, mitä olen pelannut. Se on kova laji nimen omaan päälle. Kun olen huippu-urheilija ja pidän itsäni vielä lahjakkaana pallopeleissä, jollaiseksi golfinkin lasken, ottaa todella lujille, kun en osu palloon, joka on paikallaan”, noin 17:n tasoituksella pelaava Lång sadattelee. ”En ikinä voisi kuvitella, että pelaisin golfia tosissani”, hän nostaa hattua ammattilaispelaajille. Juuri golfin armottomuuden takia Lång pitää lajia myös hyvänä harjoitteluna sulkapalloa varten. ”Aivan kuten sulkapallossakin, golfissa edellinen pallo (lyönti) pitää pystyä unohtamaan nopeasti, oli se sitten kuinka hyvä tai huono tahansa ja keskittyä vain seuraavaan. Ainakin minulle golf on hemmetin hyvää keskittymistreeniä.” Lontoo toi uskoa Lontoossa nähty sisukas taistelu toi julkisuutta sekä Långille itselleen että sulkapallolle lajina. Lång toivoo, että se poikii lajille hyvää.

Ville Lång omimmalla pelikentällään.

Ville Lång omimmalla pelikentällään.

”Toivottavasti julkisuus on taloudelliselta kannalta hyvä asia paitsi minulle myös koko lajille. Ja toivon, että myös muut suomalaiset sulkapalloilijat, etenkin nuoret, saivat tsemppiä Lontoon pelistäni”, kahdeksana vuotena peräkkäin Suomen mestaruuden voittanut Lång sanoo. Miehelle itselleen Lontoon olympialaiset antoivat lisää uskoa siihen, että hän pystyy pelaamaan tasapäisesti maailman huippujen kanssa. Nyt tähtäimessä ovat Rion vuoden 2016 olympialaiset, joissa menestyminen vaatii täysipainoista panostamista sulkapalloon mahdollisimman hyvissä olosuhteissa. ”Lontoon jälkeen lähti vireille kaikennäköistä yhteistyökuviota. Toivotaan nyt, että ne myös materialisoituvat. Eikä tässä ole missään nimessä kyse siitä, että minä rikastuisin vaan siitä, että pystyisin kisaamaan maailmalla ja pitämään harjoitusleirejä”, Lång huomauttaa. ”Tällä hetkellä budjettipuoli on sellainen, ettei kisoihin lähtiessä tarvitse miettiä onko rahaa ostaa lentolippua takaisin kotiin. Joskus aiemmin tällaisiakin asioita on pitänyt puntaroida.” Janne Knuuti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje