16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Sverre valottaa valmentajan arkea

Sverre Klaile vetää talvella neljä matkaa lämpimiin maihin, muun ajan hän opettaa Diswestisssä.

SverreSverre Klaile on valmentanut samalla klubilla, Master Golfissa 22 vuotta kesää peräkkäin. Tässä vertailussa vain HGK:n Jusa Hämäläinen menee edelleen opettavista hänen edelleen. Hämäläinen aloitti Talissa 1974.

Klaile sai syksyllä ison tunnustuksen kun hänet valittiin kauden 2011 ”Vuoden Masterilaiseksi”. Vuodesta 1995 asti valinta on kohdistunut aiemmin seuran pelaajiin.

”Hyvältähän tuo valinta tuntuu, todella hyvältä. Joka ainut päivä tänne on ollut kiva tulla. Aloitan päiväni lähes säännöllisesti klubitalolla kahvilla josta saa hyvän startin opetukseen.Meillä on osaava henkilökunta ja hyvä henki täällä”, Klaile kiittelee.

Klailen opetuspaikka on ollut koko uran ajan sama, Masteriin ajettaessa rangella heti tien vieressä oikealla. Mikäli hän on paikalla, on siitä Sverre Klaile Golf Academyn tunnuksin varustettu auto opetuspaikan takana merkkkinä.

Tänään 9. marraskuuta Sverre Klailella on merkkipäivä, hän täyttää 65 vuotta. Eläkkeelle hän ei silti vielä haikaile, vaan aikoo jatkaa valmennustaan sekä Masterissa kuin myös yhteistyökumppaninsa Diswestin tiloissa talvisin ”niin kauan kuin terveys sallii”.

”Tämä on todella mukavaa ja antoisaa hommaa, pidän kanssakäymisestä ihmisten kanssa. Se on toki tärkeä edellytyskin jotta pärjäisi”.

Klaile aloitti opetustoiminnan jo vuonna 1967, urheiluohjaajana Long Beachilla Kaliforniassa.

”Se oli vuoden pesti, pohjana minulla oli vankka tausta urheiluun, ensisijaisesti jääkiekon kautta jota pelasin nuorten maajoukkueessa”.

Ennen golfiin hakeutumistaan Klaile teki pitkän työuran mm. autokaupan alalla.

Toisenlainen golfohjelma

Sverre Klaile on isossa roolissa perjantaina YLE:n FST-kanavalla klo 20.30 esitettävässä ohjelmassa, jossa Magnus & Petski tutustuvat eri ammatteihin ja tutkivat nyt, voisiko golfvalmentajan työ soveltua heille. Kllaile taustoittaa ja neuvoo nuorukaisia, luvassa on taatusti tavallisuudesta poikkeava, mutta silti golfiin liittyvä ohjelma.

”Näiden herrojen ja tuotantotiimin kanssa oli upeaa työskennellä. Heillä oli selvä käsikirjoitus asiaansa ja homma rullasi. Minulle ei laitettu sanoja suuhun, vuorovaikutus oli sikäli varsin aitoa”, Klaile kertoo.

Ohjelma on ruotsinkielinen, mutta se on tekstitetty.

Pitkä liitto Diswestin kanssa

Klailea

Klaile on tehnyt ennätyksellisen pitkään yhteistyötä 1986 aloittaneen Diswestin kanssa. Välinekauppaa ja maahantuontia tekevän Ignatiuksen perheen yrityksen päämerkki on nykyään Srixon, jonka pallokauppa käy Suomessa erinomaisesti. Diswest palkittiin vastikään laajennetun Euroopan myyntialueen parhaana maaahantuojana.

”Paremman luokan palloistamme 50 prosenttia menee asiakkaalle logopainatuksin. Tuote on hyvä ja olemme saaneet hyvän aseman sekä jälleenmyyjinen kuin myös kuluttajien parissa,” kertoo Olli Ignatius.

Yrityksen muita merkkejä ovat Cleveland, Pind, Tour Edge, John Letters ja Exotics. Diswest muuttaa parhaillaan uusiin tiloihin. Ovet ovat jo auki Juvanmalmilla osoitteessa Juvan Teollisuuskatu 12.

”Keskitymme entistä enemmän tukkukauppaan vähittäispuolta unohtamatta. Liikkeeseemme haetaan hieman sellaista 80-luvun henkeä, pyrimme luomaan tästä paikan johon asiakkaat mielellään tulevat käymään ja kertomaan kuulumisiaan, toki myös ostoksille”, Ignatius maalailee.

Osana toimintaa on myös välinefittaus jota varten on lyöntipaikka ja analysaattori.

”Sverre kuuluu myös kalustoon. Hän opettaa ja on seuramiehistä parhaita”.

Klaile ja Ignatiukset ovat tehneet yhteistyötä välinekaupan alalla jo vuodesta 1982, eli aikana jolloin Ignatiukset toimivat IG-Consulting nimisen firman nimen alla.

Sverre

Srixonin paremmista palloista noin neljäsosa myydään väriltään keltaisina. Huippupelaajista keltaiseen on siirtynyt mm. Laura Davies, myös Tim Clark on kokeillut vastaavaa.

”Kyllä keltaisessa on huomiovärinä ideaa. Katse pysyy pidempään pallossa, sillä voi olla monelle golfarille ratkaiseva merkitys”, Sverre Klaile muistuttaa lopuksi.

Magnus & Petski

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)